Kansanedustaja Atte Harjanne (Vihreät) pitää suomalaisen lannoitetuotannon riippuvuutta venäläisestä raaka-aineesta ongelmana, johon on herättävä.
(Arkistokuva, kuvalähde; Eduskunta.)
Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen nosti pääkirjoituksessaan 10.11. esiin vähän tunnetun, mutta merkittävän ongelman: Suomen lannoitetuotanto nojaa edelleen venäläiseen tuontiammoniakkiin. Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne jakaa Kemppaisen huolen.
– On kestämätöntä, että Suomen lannoitetuotanto ja sitä myöten lopulta ruuantuotanto nojaa venäläiseen ammoniakkiin. Tämän riippuvuus on aika vihdoin katkoa ja sillä alkaa olla kiire, Harjanne toteaa.
Venäläinen ammoniakki on valmistettu fossiilisesta maakaasusta. Ammoniakkia on mahdollista valmistaa myös puhtaalla energialla tuotetusta vedystä.
– Suomessa on puhtaan energiantuotannon myötä kaikki edellytykset fossiilittomaan lannoitetuotantoon, ja tämän teknologian skaalaamiseen pitäisi nyt panostaa. Yksi keino olisi vihreästä vedystä valmistetun ammoniakin tai valmiin lannoitteen osto ensi vaiheessa valtiolle varmuusvarastoon. Tällainen varma kysyntä kannustaisi investointeihin, Harjanne pohtii.
Harjanne jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle jo huhtikuussa 2024. Tuolloin siihen vastasi silloinen elinkeinoministeri Rydman.
Riippuvuus venäläisestä ammoniakista heikentää huoltovarmuutta ja rahoittaa Venäjän sotakonetta
– Tähän asti hallituksen vastaus on ollut ongelman vähättely. Asenteen pitää nyt muuttua. Nykytilanteessa rahoitamme Venäjän sotakonetta ja heikennämme huoltovarmuutta, Harjanne muistuttaa.
Vihreästä vedystä tuotetun ammoniakin ja lannoitteiden lisäksi Harjanne nostaa tarpeen vähentää maatalouden riippuvuutta lannoitteista.
– Tarvetta teolliselle lannoittamiselle voi ja kannattaa ylipäänsä vähentää esimerkiksi uudistavalla, maaperää parantavalla viljelyllä, johon politiikalla pitäisi kannustaa vahvemmin. Se olisi myös luonnolle hyväksi, Harjanne toteaa.
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)


Vihreitä typeryksiä näkyy olevan. Kuvittelevat Suomella on energiaa tehdä tarvitsemansa ammoniakki itse. Sitähän ammoniakin valmistaminen vaatii ja Suomeesa sitä on ylimääristä vain, kun tuulee lujasti koko maassa..