Taikasanat olivat ”I’m not seeking positions in politics right now, but maybe in the future”, ja niiden alusta oli The Sunday Times, -ja media repesi. Tarkastelemme.
Harvoinpa joku poliittinen puolue saa yhtä paljon ilmaista julkisuutta, kuin SDP tänään, mutta onko puoluetoimistossa ilo irti ja riemu katossa? -Emme ole olleet näkemässä, eikä liene tarpeellista (hyödyllistä) käydä kysymässäkään.
Sanna Marinin kautta Suomen pääministerinä, -10.12.2019–20.6.2023- ei muistella pelkästään positiivisin ajatuksen. Kaudelle sattui kaksi odottamatonta mega-luokan vastoinkäymistä, ja Marinin regiimi oli suomalaisen julkistalouden ikuisuusongelmien vanki, kuten on myös seuraajansa. -Arvioita on kuultu, emmekä niihin nyt syvenny.
Poimimme Sanna Marinin poliittisista kannanotoista -ja ratkaisuista- vain päällimmäisen: Suomen jäsenyyshakemuksen puolustusliitto NATO:ssa.
Suomen Natoon liittymistä Marin ei aikaisemmin kannattanut. Tammikuussa 2022 Marin sanoi pitävänsä Suomen Nato-jäsenyyttä ”erittäin epätodennäköisenä” virkakautensa aikana. (Wikipedia)
Vuonna 2016, jolloin Marin toimi Tampereen kaupunginvaltuutettuna, NATO:n varapääsihteeri, kenraali Alexander Vershbow vieraili Suomessa, ja häntä haastatteli tamperelainen Aamulehti.
- Aamulehti 26.09. 2026: Nato-johtaja pudotti pommin: Kriisissä Suomi ja Ruotsi pääsisivät Naton Itämeren operaatioihin.
NATO-kenraalin viesti suomalaisille oli, että ’älkää hakeko NATO:n jäsenyyttä, se ei ole tarpeen’ (ja saattaa kiristää tilannetta Itämerellä): ”Kriisin sattuessa Pohjois-Atlantin neuvosto (puolustusliiton päättävä elin) kokoontuu vahvuudessa 28+1.”
Lause viestii, että Suomi kuuluu NATO:n intresseihin, ja Venäjän uhatessa, Suomi on ’sateenvarjon alla’. Varapääsihteeri ei silloin vielä voinut tietää, kuinka hankaliksi Orban ja Erdogan saattavat heittäytyä. Suomen ’NATO-yhteensopivuuden’ eteen olikin tehty vuosien työ, josta mm. erään hallituksen puolustusministeri Jussi Niinistöä ei ole kiitetty, -ansioidensa mukaisesti.
Suomella on ollut Yhdysvaltain hiljaiset turvatakuut keväästä 1948 alkaen, jolloin asiasta ilmoitti ulkoministeri Carl Enckellille silloinen Yhdysvaltain Helsingin-suurlähettiläs Earl M. Warren. Kaivopuistosta (US.Embassystä) State Departmentiin Washingtoniin lähetetty raportti kuvasi Suomen ulkoministerin reaktiosta sanalla ”liikuttunut”.
Vielä v.2016 Yhdysvallat ei toivonut suomalaisten ”keikuttavan venettä”.
Tämä oppi näyttää olleen Sanna Marinin tiedossa -ja häntä ohjaamassa- vielä tammikuussa -22.
Sen jälkeen kaikki muuttui. -Ja alkoi kilpalaulanta, kuka ensimmäisenä sanoi sanat ’natojäsenyys’. Nyt tiedämme kilvan tarpeettomuuden.
”Kuutoset”
1940-luvulla, Suomen hallituksen etsiessä pääsyä käynnissä olevasta maailmansodasta, ilmaantui eduskunnassa individualisteja, joille oman profiilin nosto oli tärkeämpää, kuin isänmaan etu. He ryhtyivät rakentelemaan itselleen ”rauha”-ponnistuskeppiä sodanjälkeisen uransa vauhdittamiseksi. He tekivät pelkkää vahinkoa, sillä hallitus oli jo pitkällä rauhantunnusteluissa, joissa mm. Washington oli ollut osallinen.
1943-vaiheisiin nähden Sanna Marin vältti ”kuutosten” synnin, ja puhui -helmikuuhun-22 asti- sitä, mitä pitääkin puhua. -Siitä pointsit!
Kun eduskunta toukokuussa 2022 päätti Suomen jäsenyyshakemuksesta NATO:on, silloinkin nähtiin (perinteelliset) ’kuutoset’. (Mikä siinä luvussa mättää?)
Suomalaisen poliittisen kentän -vasemman laidan eräs favoriitti ja perintörasite on ollut ”rauhanaate”. -Ehkä jossakin laskettiin sen varaan, että vanha konsti toimii tämänkin kerran:
- Saadaan eduskuntaan härdelli NATO-äänestykseen,
- saadaan Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jakautumaan, -ja puolue ehkäpä pois hallituksesta?,
- mobilisoidaan demareihin -jo Väiski Leskisen ’canossan-matkailusta’ asti kerätty ”rauhan-oppostio!”
-Eiköhän se suomalaisten NATO-into tähän tyssää? -No ei tyssännyt: Li Anderssonin taitava siirto -antaa edustajille vapaus äänestää ’omantuntonsa mukaan’ natojäsenyydestä veti maton alta (ja vauhdilla) puolueen perinneosaston änkyräsiiveltä, ja -kun Vasurit olivat ”menneet demareista oikealta ohi”, SDP:n sisään huolella rakennettu Halosen-Tuomiojan-linja ei päässyt toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään.
’Se oli torjuntavoitto!
Eduskunnan isossa salissa nähtiin kuitenkin ”kuutoset”. -Näistä yksi edusti jopa ”Kremlin uutta pesuetta”, äärioikeista.
Näinpä Suomi pelastui jäämästä vaaralliselle ’harmaalle vyöhykkeelle’, -ja mainitsin jo ne nimet, joita saamme kiittää!
Sanna Mariniin kesällä 2022 kohdistettu poikkeuksellinen kampanja on vielä -tekijöiden ja taustojen osalta julkisuudessa avaamatta. Hyötyjien etsiminen toimii myös nykytiedoilla:
(Jatkuu linkin jälkeen.)
Joku halusi vaihtaa Suomen hallituksen, -ainakin pääministerin. Silloisilla eduskunnan voimasuhteilla hallituksen puoluekoostumus ei (ehkä) olisi vaihtunut, mutta jokin tavoite olisi voinut toteutua. -Turvallisuuspoliittisesti.
Olemmeko me Suomessa yhä liian sinisilmäisiä hybridioperaatioiden suhteen.
Pekka Kemppainen
Luettavaa:
- Lauri Nurmi Iltalehdessä tänään,
- The Sunday Times 02.11. 2025,
- Iltasanomat 02.11. 2025,
- Helsingin Sanomat 02.11. 2025,
- MTV 02.11. 2025,
- Iltalehti 02.11. 2025 (eri juttu).
- Yle 02.11. 2025,
- Satakunnan kansa 02.11. 2025,
Aiempia julkaisuja:
24.05. 2025:
24.02. 2025:
14.10. 2025:
Vanha pimittäjä syyttää Sanna Marinia ja Sauli Niinistöä ”NATO-tietojen pimittämisestä
13.02. 2025:
24.09. 2025:
”Marinin regiimi oli suomalaisen julkistalouden ikuisuusongelmien vanki”, kuten myös – lähes kaikki – edeltäjänsä ja seuraajansa. Sillä huolella rakennettu julkistalouden jatkumo, lue; linja on päässyt toteuttamaan sisältä käsin lajityypillistä käyttäytymistään.
Laiskan kuninkaan valtio. Ingressi, tässä tapauksessa lyhyt tiivistelmä:
Jokainen valtio alkaa kunnianhimoisilla aikeilla ja päättyy byrokraattiseen itsesäilytykseen.
Laiska kuningas synnyttää hallinnon, ja hallinto synnyttää uuden kuninkaan — kollektiivisen, kasvottoman ja ikuista asemaansa suojelevan.
Tämä on vallan ja velttouden ikuinen liitto, jota mikään vallankumous ei ole onnistunut purkamaan.
1. Kuninkaan (hallitsijan) laiskuus
Vallan alku on aina inhimillinen: into, visio, halu rakentaa jotain suurempaa.
Mutta kun kuninkaan kiinnostus hallitsemiseen hiipuu, alkaa hallinto.
Ei siksi, että se olisi paha, vaan koska valtakunta ei pyöri ilman välikäsiä.
Ja nuo välikädet huomaavat pian, että todellinen valta ei ole sillä, joka allekirjoittaa, vaan sillä, joka kirjoittaa.
Kuninkaan laiskuus muuttuu hallinnon mahdollisuudeksi. Tyhjiö täyttyy itsestään: virkamies astuu tilalle, ja alkaa päättää – tekee politiikkaa siitä – mitä kuningas ”tahtoo”.
Koneisto käynnistyy.
Valtio näyttää tehokkaalta, päätökset sujuvilta, mutta samalla tapahtuu huomaamaton siirtymä — hallinto ei enää palvele, se hallitsee.
2. Hallinto löytää itsensä
Byrokratia on ihmisen nerokkain itseään monistava rakenne.
Se ei tarvitse vihollisia eikä vaaleja, vain jatkuvuutta.
Kuninkaan nimi pysyy, mutta päätöksenteon kieli muuttuu hallinnon kieleksi — sellaiseksi, jota vain hallinto ymmärtää.
3. Hallinto alkaa elää omaa elämäänsä.
Virkamiehet tekevät työnsä intohimoisesti, eivät enää velvollisuudesta, vaan vallan tuomasta identiteetistä.
Tehokkuus korvaa tarkoituksen, muodollisuus moraalin.
Kuninkaan kiitokset ja suosionosoitukset ruokkivat järjestelmää, joka mittaa menestyksensä siinä, kuinka paljon valtaa se pystyy säilyttämään itsellään.
4. Hierarkian varjo
Vuosien myötä syntyy uusi valtakunta: hallinto hallinnon sisällä.
Sen säännöt ovat monimutkaisia, sen portinvartijat valikoivia.
Ulos näkyy järjestystä ja ennustettavuutta — sisällä käydään näkymätöntä kilpailua asemista, resursseista ja uskollisuudesta.
5. Hallinto alkaa suojella itseään.
Alamaisten turvallisuudesta puhutaan paljon, mutta todellinen energia kuluu oman aseman puolustamiseen.
Jokainen virka on pieni linnake, jossa uskollisuus palkitaan ja poikkeamat unohdetaan.
Kuningas ei huomaa mitään — hänelle kaikki näyttää toimivan.
6. Rahan ja vallan liitto
Valtakunnan ulkopuolella elävät ne, jotka vaurastuvat työllään.
He katsovat hallintoa ja näkevät sen, mitä kuningas ei näe: todellinen valta ei ole työssä, vaan suhteissa.
Raha tarvitsee hallintoa muuttuakseen todelliseksi vallaksi, ja hallinto tarvitsee rahaa pysyäkseen tärkeänä.
Syntyy liitto, jossa kumpikaan ei enää palvele kansaa, vaan itseään.
Suhteet korvaavat kyvyt, uskollisuus korvaa osaamisen.
Lain kirjainta noudatetaan, mutta sen henki on myyty etuoikeuksien turvaksi.
Kaikki on sallittua, kunhan skandaali ei nouse kuninkaalle asti.
Se on valtakunnan punainen viiva, jonka kaikki tietävät, mutta josta kukaan ei puhu.
Kuninkaan nimi on yhä asiakirjoissa, mutta hänen valtansa on seremoniallinen.
Hän allekirjoittaa, mitä hänen eteensä tuodaan, ja kutsuu sitä johtamiseksi.
Hän ei johda, vaan todistaa sen, että hallinto toimii — ainakin ulospäin.
Todellisuudessa valtio on jo muuttunut.
Laiskuus ja hallinto ovat sulautuneet yhdeksi.
Se on kone, joka pyörii, koska sen on pakko pyöriä, ei siksi, että se enää tietäisi miksi.
Epilogi: ikuinen hallinto
Tämä tarina on vanha.
Se on toistunut imperiumeissa, tasavalloissa ja demokratioissa.
Aina on ollut kuningas, joka väsyy, ja hallinto, joka jaksaa vähän liiankin hyvin.
Siksi laiskan kuninkaan valtio ei koskaan katoa.
Se vain vaihtaa nimiä, sinettejä ja juhlapuheita — mutta sen ydin pysyy samana:
järjestelmä, joka on olemassa itseään varten, ja kansa, joka maksaa sen laskut, uskossa, että joku vielä hallitsee.
Ps. Ja kaikki edellä kuvatun kaltainen on aina ihmiskunnan historiassa muuttunut katastrofiksi.
Suomen poliittinen/taloudellinen alamäki alkoi, kuin #hyvinvointivaltio oli valmis, ja sen rakentajina itseään pitävät alkoivat realisoida palkkioitaan = virkoja kavereilleen. -Tähän sattuikin sopivasti taistolais-stalinistien ikiopiskelijoiden valmistuminen 80-luvun alkuun mennessä: Näille puoluepukareille piti lunastaa lupaukset, jopilla heitä oli juoksutettu, milloin junttamassa kokouksia, milloin heiluttamassa kylttiä kadulla.
Jos puolueiden asialla häärääjiä ei palkita, silloin kaatuu pyhä kirkko, puolueet romahtaa. -Siis kansa maksamaan!
1991 keinotekoisen laman ”hoidossa” pelastettiin pankit ja byrokratia. Uhrattiin säästäjät, yrittäjät ja asuntovelalliset. -Virkaläänityksethän ovat poliittisen järjestelmämme peruskivi!
Niinpä myöhemmät hallitukset, aina nyky-regiimiin asti- ovat olleet kykenemättömiä korjaamaan rakenteellista ongelmaa: Tarpeeseen nähden 4-5 kertaista hallintoa.
-Ehkä ensi kerralla, seuraavien vaalien jälkeen? –Mutta silloinhan on demarit!!!??
-”Ehkä ensi kerralla, seuraavien vaalien jälkeen? –Mutta silloinhan on demarit!!!??”
Ei demareista ole erottamaan vuohia lampaista.
[…] Sanna Marinin paluu, Osa 1. […]
[…] Sanna Marinin paluu, Osa 1. […]
[…] Sanna Marinin paluu, Osa 1. […]