Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin avaus arabi- ja muslimimaiden suuntaan viime viikon tiistaina, -YK:n yleiskokouksen yhteydessä- on laittanut pyörät pyörimään Gazan-umpisolmun ratkaisemiseksi.

Par’aikaa diplomaattisia tunnustuksia keräävä Palestiinan hallitus -presidentti Mahmoud Abbas– on jo ilmoittanut suostuvansa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin 21:n kohdan suunnitelmaan, ja rauhanaloite on saanut myönteisen vastaanoton maailmalla. -Ainostaan kahta puuttuu (”ja sen mukana kaikki” t. Paavo Ruotsalainen): Israelin ja Hamasin suostumus.

Benjamin ”Bibi” Netanyahu on jo pyytänyt anteeksi Qatarilta taannoista hyökkäystä sen pääkaupunkiin Dohaan, -joten toivoa on Jerusalemin suhteen. Qatarin mukaan Yhdysvallat on antanut maalle turvatakuut maanantaina, ja Israel on luvannut olla toistamatta hyökkäystään.

Pitkänä kantona kaskessa on vielä terroristijärjestö Hamas.

Hamas tutkii Trumpin suunnitelmaa ”vastuullisesti

Hamas on saanut Trumpin suunnitelman eilen maanantaina: ”Hamasin neuvotteluvaltuuskunta lupasi tutkia sitä vastuullisesti”, Qatarin ulkoministeriön tiedottaja Majed al-Ansari kertoi tänään.

Qatar ilmoitti tänään tiistaina keskustelevansa Hamasin neuvottelijoiden, Egyptin ja Turkin kanssa Trumpin Gazan suunnitelmasta. Tänään pidettävään tapaamiseen osallistuu myös Turkki. Presidentti Recep Tayyip Erdogan olikin tavannut Trumpin New Yorkissa, YK-kokouksen yhteydessä. Egyptin tiedustelupäällikkö ja hänen turkkilainen kollegansa olivatkin sopivasti Dohassa, osallistuakseen neuvotteluihin.

Turkin aktiivinen rooli neuvotteluprosessissa näyttää alkaneen viimeistään YK-kokouksessa, ja Erdogan ja Trumpin tapaamisessa New Yorkissa viime viikolla.

Luettavaa:

16.07. 2024:

Hamas ei torju Bidenin rauhansuunnitelmaa, sanoo järjestön johtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *