Puhe oli jatkoa Donald Trumpin Maailman Talousfoorumissa 2020 pitämälle puheelle, jossa hän tuomitsi isäntien ja YK:n epätieteellisen narratiivin, eli polykriisin (ilmastonmuutos, luontokato, saastuminen) vuoksi kuolevasta planeetasta, joka pitää pelastaa tuhoamalla taloutemme.
(Kuvalähde: UN, X)
Tuhonta on Euroopan unionissa Vihreän siirtymän lakeineen, joita on erityisesti talouskomissaari ja varapuheenjohtaja Jyrki Katainen ja SITRA innokkaasti edistivät vuodesta 2016 eteenpäin.
Olen valmis pätevästi osoittanut narratiiviin perustuvan kristinuskon vastaiseen teosofiseen luontopanteismiin.
Donald Trump syvensi YK-puheessaan Davosin puhettaan kritisoimalla globalistien avoimia rajoja ja vihreää energiapolitiikkaa, ja ylipäätään vihreää ajattelua.
Epäeettisten avointen rajojen kritiikki
Trumpin mukaan YK rahoittaa hallitsemattomalla maahanmuutolla tapahtuvaa hyökkäystä länsimaita kohtaan.
Esimerkkinä hän kertoi, kuinka YK antanut 25 miljoonalle Bidenin avointen rajojen politiikan aikana maahan tulleelle mm. debit-kortteja. Trump kertoi, että YK budjetoi tähän hyökkäystoimintaan 372 miljoonaa dollaria vuonna 2024. Trumpin mukaan YK:n pitäisi estää invaasiot ei rahoittaa niitä.
Trumpin mukaan Bidenin avointen rajojen politiikan myötä 300 000 lasta katosi. Heitä raiskattiin, pahoinpideltiin, käytettiin hyväksi ja heitä myytiin. Trumpin hallinto on löytänyt heistä 30 000 ja palauttaneet heidät vanhemmille, jotka kyyneleet silmissä ottavat heidät vastaan.
Tuhannet lapset ovat kuolleet epäeettisten avointen rajojen vuoksi, koska olosuhteet, joissa tulijat ovat joutuneet etenemään kohti Yhdysvaltoja ovat olleet kauheat. Tarkka Trumpin sitaatti:
”Mikä tahansa järjestelmä, joka johtaa lasten ihmiskauppaan, on lähtökohtaisesti paha, mutta juuri sitä globalistinen muuttoliikeagenda on tehnyt, ja siitä siinä on kyse.”
Trump tuomitsi Euroopan johtajat, jotka antavat vieraan invaasion tunkeutua Eurooppaan ilman, että asiaan puututaan millään tavoin poliittisen korrektiuden vuoksi. Siirtolaiset vastaavat hyvyyteen tekemällä rikoksia ja näin Euroopan vankilat täyttyvät ns. turvapaikan hakijoista. Avointen rajojen kokeilu on välittömästi lopetettava Trump vaati puheessaan.
Vihreän energian kritiikki
Trump totesi USA:n irtautuvan tuuli- ja aurinkoenergiasta. Tuulienergia on Trumpin mukaan säälittävää. Se on kallein tapa tuottaa energiaa. Energian tuotannon pitäisi tuottaa rahaa ei kuluttaa sitä. Tuulivoima on Trumpin mukaan johtanut Saksan tuhon partaalle. Kiina kyllä mielellään myy Trumpin mukaan tuulivoimaloita, mutta ei niitä itse rakenna maaperälleen. Trump kertoi kehottaneensa Ison Britannian pääministeriä avaamaan uudelleen Pohjanmeren öljy- ja kaasulähteet ja etsimään niitä lisää Pohjanmereltä.
Ilmastonmuutosta Trump kutsui pahimmaksi huijaukseksi ihmiskunnan historiassa, joka tuhoaa maat. Trump kertoi puheessaan, että USA on irtautunut Pariisin sopimuksesta ja että Kiina ja Venäjä ovat vapaamatkustajia sopimuksessa.
Trump kertoi YK:n ympäristöohjelman (UNEP) ennustaneen 1982, että vuoteen 2000 mennessä globaali lämpeneminen aiheuttaisi ydinsodan tapaisen täydellisen tuhon. Ennusteiden mentyä päin seiniä globaali lämpeneminen sai uuden nimen ilmastonmuutos, koska mikä tahansa sään muutos voidaan tulkita ilmastonmuutokseksi.
Trumpin mukaan vaihtoehtoisten energiamuotojen edistämisen tarkoitus oli siirtää tehtaat pois teollisuusmaista.
Euroopan sähkölasku on 4-5-kertainen Kiinaan verrattuna. Trump moitti Eurooppaa toteamalla, että siellä on vuosittain 170 000 hellekuolemaa, koska ei ole varaa ilmastointiin. Trump vaati, että Euroopan luovuttava välittömästi tästä hulluudesta.
Trump kertoi puheessaan, että hän on antanut lukuisia toimeenpanomääräyksiä, joilla etsitään massiivisia määriä uusia fossiilisia energialähteitä. Trumpin mukaan USA:lla on enemmän öljyä kuin kenelläkään ja sitten USA:lla on valtavasti puhdasta kaunista kivihiiltä. Trump totuttuun tapaan trollasi ja totesi, että Valkoisessa talossa ei saa käyttää sanaa kivihiili vaan täytyy käyttää sanoja puhdas kaunis kivihiili. .
Hiilijalanjälki on Trumpin mukaan julmien ihmisten keksimä huijaus, joka johtaa täydellisen tuhon tielle. Trump naureskeli Euroopan johtajille, jotka ovat näin tuhonneet tehtaansa ja vähentäneet 37 % hiilijalanjälkeä, kun globaalisti se on kasvanut 54 % – kiitos Kiinan, joka emittoi enemmän kuin koko köyhä Etelä yhteensä.
Globalistit vaativat Trumpin mukaan tuhoamaan tehtaat ja tappamaan lehmät. Ilmastonmuutos on globalistien juoni rikkaiden maiden tuhoamiseksi.
Loppupuolella Trump toteaa, että Kristinusko maailman sorretuin uskonto.
Lopuksi hän vielä toisti toisti, että maahanmuutto ja niin kutsutun vihreän uusiutuvan energian korkea hinta tuhoavat suuren osan vapaasta maailmasta ja suuren osan planeetastamme.
Aivan lopuksi jylhä antimalthusistinen optimistinen, tieteen, teknologian, teollisuuden ja kansallisvaltioiden puolustus; sanatarkka käännös kolmesta viimeisestä kappaleesta, jossa Trumpin politiikan ideologinen ydin:
”Lontoosta Limaan, Roomasta Ateenaan, Pariisista Souliin, Kairosta Tokioon ja Amsterdamista aina tänne New Yorkiin asti seisomme johtajien ja legendojen, kenraalien ja jättiläisten, sankarien ja titaanien harteilla, jotka voittivat ja rakensivat rakkaita kansakuntiamme, kaikkia kansakuntiamme, omalla rohkeudellaan, voimallaan, hengellään ja taidoillaan.”
”Esi-isämme kiipeilivät vuorille, valloittivat valtameriä, ylittivät aavikoita ja vaelsivat laajoilla avoimilla tasangoilla. He ryntäsivät myrskyisiin taisteluihin, syöksyivät vakaviin vaaroihin, ja he olivat sotilaita, maanviljelijöitä, työläisiä, sotureita, tutkimusmatkailijoita ja patriootteja. He rakensivat kaupungeista kaupunkeja, heimoista kuningaskuntia, ideoista teollisuudenaloja ja pienistä saarista mahtavia imperiumeja. Sinä olet osa kaikkea tätä.”
”He olivat kansansa puolustajia, jotka eivät koskaan luovuttaneet eivätkä antaneet periksi. Heidän arvonsa määrittelivät kansallisen identiteettimme. Heidän visionsa muovasivat suurenmoisen kohtalomme. Jokainen tässä huoneessa on osa sitä omalla tavallaan.”
”Jokainen meistä perii omien sankariemme ja perustajiemme teot ja myytit, voitot ja perinnön, jotka niin rohkeasti näyttivät meille tien. Esi-isämme antoivat kaikkensa kotimaidensa puolesta, joita he puolustivat ylpeydellä, hiellä, verellä, elämällä ja kuolemalla.”
”Nyt heidän rakentamiensa kansakuntien suojelemisen oikeutettu tehtävä kuuluu meille jokaiselle. Joten yhdessä täyttäkäämme pyhä velvollisuutemme kansaamme ja kansalaisiamme kohtaan. Suojelkaamme heidän rajojaan, varmistakaamme heidän turvallisuutensa, säilyttäkäämme heidän kulttuurinsa, aarteensa ja perinteensä ja taistelkaamme, taistelkaamme, taistelkaamme heidän kallisarvoisten unelmiensa ja vaalittujen vapauksiensa puolesta, ystävyydessä ja todellakin kauniin vision puolesta.”
”Tehkäämme kaikki yhdessä töitä rakentaaksemme kirkkaan, kauniin planeetan, planeetan, jonka me kaikki jaamme, rauhan planeetan ja maailman, joka on rikkaampi, parempi ja kauniimpi kuin koskaan ennen. Se on mahdollista. Se tulee tapahtumaan.”
”Se tulee tapahtumaan, ja toivon, että se voi tapahtua ja alkaa juuri nyt, juuri tässä hetkessä. Me käännämme tilanteen ympäri. Aiomme tehdä maistamme parempia, turvallisempia ja kauniimpia. Aiomme pitää huolta ihmisistämme. Kiitos paljon. Se on ollut kunnia. Jumala siunatkoon maailman kansoja. Kiitos paljon. ”
Mikko Paunio