Perussuomalaiset voittivat, -lasten parhaaksi- kirjoittaa tänään kansanedustaja Sara Seppänen (ps).

Syksy on alkanut Suomen kouluissa paremmin kuin moni syksy aikaisemmin. Kouluissa voimaan tullut kännykkäkielto on ollut merkittävä askel kohti rauhallisempaa ja oppimista tukevaa koulupäivää. Kyseessä ei ole vain tekninen sääntömuutos, vaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolustaminen ja samalla perussuomalaisten pitkäaikainen tavoite, joka on nyt toteutunut osana vastuullista koulutuspolitiikkaa.

Olen saanut valtavasti palautetta opettajakollegoilta kuinka kännykkäkielto on rauhoittanut tunteja ja etenkin välitunteja koulussa.

Oppilaat juttelevat ja ovat oikeassa kanssakäymisessä nykyään välituntisin. Rovaniemellä tein valtuustoaloitteen kännyköiden kiertämisestä myös välituntisin, ja Rovaniemen sivistyslautakunta päätti toukokuussa 2025, että mobiililaitteiden käyttö on kielletty koko koulupäivän ajan, mukaan lukien oppitunnit, ruokailut ja välitunnit, ellei opettaja tai rehtori anna erikseen lupaa.

Käytännön kokemukset kouluista eri puolilta Suomea puhuvat puolestaan. Varkaudessa Waltterin koulussa yli 700 oppilasta noudattaa tiukkaa kännykkäkieltoa koko koulupäivän ajan. Rehtori Teemu Mustonen on kertonut, että sääntöjen rikkomisesta seuraa jälki-istunto ja tarvittaessa puhelimen takavarikointi. Vaikka osa oppilaista protestoi, koulu on saanut työrauhan ja keskittymisen selvästi paranemaan.

Etelä-Pohjanmaalla rehtorit kertovat, että nuoret ovat alkaneet jutella keskenään, katsovat toisiaan silmiin ja puuhaavat välitunneilla monipuolisesti. -Ilmiö, joka oli kadoksissa puhelinten hallitsemassa arjessa.

Opettajat ovat tyytyväisiä uudistukseen. Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n mukaan laki vastaa opettajien toiveita: se antaa heille selkeät valtuudet hallita digilaitteiden käyttöä ja parantaa opetuksen laatua.

Polvijärvellä kännykkäkiellon myötä kiusaaminen on vähentynyt, ja työrauha parantunut jo muutamassa kuukaudessa. Tämä osoittaa, että uudistus ei ole vain hallinnollinen, vaan sillä on suora vaikutus lasten arkeen ja turvallisuuteen.

Seuraava askel: sosiaalisen median kieltäminen alle 16-vuotiailta

Kännykkäkiellon rinnalla on aika ottaa seuraava askel lasten ja nuorten digihyvinvoinnin puolustamisessa: sosiaalisen median käytön rajoittaminen alle 16-vuotiailta. Tämä ei ole vain suomalainen ajatus, vaan kansainvälisesti kasvava suuntaus.

Norja on nostamassa sosiaalisen median ikärajaa 13 vuodesta 15 vuoteen. Pääministeri Jonas Gahr Støre perustelee uudistusta tarpeella suojella lapsia haitalliselta sisällöltä ja teknologiajättien vaikutukselta lasten aivoihin. Australia on mennyt vielä pidemmälle ja kieltänyt sosiaalisen median käytön kokonaan alle 16-vuotiailta.

Laki velvoittaa alustat varmentamaan käyttäjän iän aukottomasti, ja rikkomuksista voi seurata jopa 30 miljoonan euron sakko.

Sosiaalisen median kieltäminen ei ole rajoitus, vaan mahdollisuus lapsille kasvaa rauhassa, ilman jatkuvaa altistumista vertailulle, kiusaamiselle ja algoritmien ohjaamalle sisällölle. Se antaa tilaa leikeille, keskusteluille ja oikealle vuorovaikutukselle.

Perussuomalaiset ovat jo vuosia vaatineet kännyköiden ja sosiaalisen median rajoittamista kouluissa. Nyt tämä linja saa yhä laajempaa kannatusta. Olen toiminut pitkään opettajana ja pidän uudistusta tervetulleena ja korostan sen merkitystä oppimisen, keskittymisen ja koulurauhan kannalta.

Sosiaalisen median rajoittaminen on investointi tulevaisuuteen. Se on askel kohti terveempää, tasapainoisempaa ja turvallisempaa lapsuutta.

Sara Seppänen

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *