Eduskunnan suuri valiokunta ja ulkoasiainvaliokunta saivat tänään pääministeri Petteri Orpon ennakkokatsauksen Eurooppa-neuvoston kokoukseen, joka pidetään Brysselissä 26.6.

(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)

Pääministeri Petteri Orpon (Kokoomus) painotti huippukokouksen aiheista Ukrainan ja Lähi-idän konflikteja, Euroopan puolustusta, kauppapolitiikkaa ja kilpailukykyä. Pääministeri arvioi, että EU-johtajien keskustelujen lopullinen painotus riippuu meneillään olevan Naton huippukokouksen tuloksista ja Lähi-idän tilanteen kehittymisestä.

Pääministeri kertoi pitävänsä huippukokouksessa vahvasti esillä Ukrainan tilannetta ja tukemista, sillä kysymys on erityisen tärkeä paitsi Suomen, myös koko Euroopan turvallisuuden kannalta.

Valiokunnat ja pääministeri keskustelivat mm. Suomen ja EU-maiden rahallisesta ja materiaalituesta Ukrainalle tänä ja ensi vuonna sekä Ukrainan EU-jäsenyysneuvottelujen avaamisen mahdollisesta aikataulusta. EU:n laajentumiseen liittyen keskusteltiin myös Länsi-Balkanin maiden asemasta sekä EU:n että hakijamaiden keinoista edistää neuvotteluja.

Lähi-idän osalta valiokunnat ja pääministeri keskustelivat osapuolten toimista Iranin, Israelin ja Yhdysvaltojen konfliktissa sekä kansainvälisen oikeuden noudattamisesta. Keskustelussa nousi esille huoli Gazan humanitaarisen ja panttivankien tilanteen jäämisestä Iranin tapahtumien varjoon. Pääministerille esitettiin myös kysymyksiä EU:n keinoista vaikuttaa Israeliin vastatoimin.

Muita aiheita valiokuntien ja pääministerin keskustelussa olivat EU:n ja Yhdysvaltojen kauppaneuvotteluiden eteneminen sekä Itämeren asema geopoliittisessa keskustelussa, mm. Venäjän varjolaivastoon kohdistettavien pakotteiden näkökulmasta.

Valiokunnat saivat pääministeriltä selvityksen myös Euroopan poliittisen yhteisön kokouksesta 16.5.

Luettavaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *