Kansanedustaja Tiina Elo (Vihreät) kritisoi kovin sanoin Petteri Orpon lausuntoja Googlen luvattomista hakkuista. Elon mukaan on nyt hallituksen vastuulla varmistaa, että lainsäädäntö estää luonnon tuhoamisen ja että lain rikkomisella on seurauksia.
(Arkistokuva.)
Pääministeri Petteri Orpo on viime päivinä toistanut, että Suomessa pitää noudattaa lakia ja että Googlen on otettava tapauksesta opiksi.
’Suomesta datakeskusten siirtomaa’
– ”Totta kai lakia pitää noudattaa. Mutta jos lain rikkomisesta ei seuraa mitään, laki on monikansalliselle suuryhtiölle käytännössä pelkkä suositus”, Tiina Elo kritisoi.
– ”Ylikansalliset kaivos- ja datajätit ovat osoittaneet, että ne ovat valmiita ajamaan häikäilemättömästi omaa etuaan luonnosta piittaamatta. Tällä menolla Suomesta on kovaa vauhtia tulossa kaivosten ja datakeskusten siirtomaa.”
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala on todennut, ettei nykyinen lainsäädäntö mahdollista Googlelle suoraa sanktiota ympäristövaikutusten arvioinnin ohittamisesta eikä jo tehdyille hakkuille voida enää tehdä mitään.
– Satoja hehtaareja metsää on nyt kaadettu ilman ympäristövaikutusten arviointia, luontoarvot on menetetty ja lasku tästä kaikesta jää luonnolle ja paikallisille ihmisille. Jos näin törkeästä toiminnasta ei seuraa Googlelle muhkeaa laskua, järjestelmä käytännössä palkitsee siitä, että ensin toimitaan ja vasta sitten pohditaan, menikö nyt ihan lain mukaan, Elo tylyttää.
Elon mukaan myös ennakkovalvontaa on tehostettava. Muhoksella muutoshakkuiden laajuudeksi oli ilmoitettu yli 300 hehtaaria, selvästi yli 200 hehtaarin yva-rajan, eikä tieto silti riittänyt pysäyttämään hakkuita.
’Vastuuta ei voi sysätä kuntien harteille’
– Lupa- ja valvontavirastolle sekä hankkeiden lupa-asioita käsitteleville kunnille on turvattava riittävät resurssit ja tuki valvontaan, Elo vaatii.
– Vastuuta ei voi sysätä kuntien harteille, kuten pääministeri Orpo antoi ymmärtää vedotessaan siihen, että kunnat voisivat tehdä yhteistyötä tiiviimmin pärjätäkseen globaaleja jättiyrityksiä vastaan. On hallituksen vastuulla varmistaa, että lainsäädäntö estää luonnon tuhoamisen ilman tuntuvia sanktioita.
– Tässä on myös malliesimerkki siitä, mitä käy kun ympäristölainsäädäntöä ja -luvitusta yritetään “keventää” ja ympäristöviranomaisilta leikataan, Elo päättää.

