Asiantuntija esittää peruskoulun päättökokeita ja tasoryhmien palautusta – Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Koponen: ”Peruskoulun kunnianpalautus jo aloitettu”

Helsingin yliopiston kasvatustieteiden dosentti Jari Salminen on kommentoinut Suomen kuvalehdessä tuoreita PISA 2025 -tuloksia ja suomalaisten oppimistulosten heikentymistä.

(Arkistokuva: Ari Koponen, kuvalähde: Eduskunta.)

’Oppimistulosten parantaminen edellyttää vaatimustason nostamista’

Jari Salminen korostaa, että oppimistulosten parantaminen edellyttää vaatimustason nostamista ja perusasioiden kunnollista harjoittelua. Salminen nostaa esiin arvioinnin epätasaisuuden, liian nopean digitalisaation, selkeämpien tavoitteiden tarpeen sekä oppilaiden erilaisuuden paremman huomioimisen.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen (Perussuomalaiset) pitää Salmisen puheenvuoroa järkevänä ja tarpeellisena. Hänen mukaansa peruskoulun alamäki on jatkunut liian pitkään ja suunnan kääntäminen vaatii pitkäjänteistä työtä. Tällä hallituskaudella kunnianpalautus on aloitettu, mutta kuten Salmisen nostoista huomaa, töitä on vielä tehtävänä.

’Perusasioihin on palattava’, sanoo Koponen (ps)

– Salmisen puheenvuoro osuu naulan kantaan. Perusasioihin on palattava: lukemiseen, kirjoittamiseen, matematiikkaan ja siihen, että oppilaat todella osaavat asiat. Hallitus on jo tehnyt toimia, kuten kännykkäkiellon, matematiikan ja äidinkielen tuntimäärien lisäyksiä, osaamistakuun sekä oppimisen tuen uudistuksen. Myös rahoitusta on vahvistettu. Suunta on oikea, mutta tulokset näkyvät viiveellä, Koponen sanoo.

Koponen yhtyy Salmisen huoleen arvioinnin uskottavuudesta. Arvosanat eivät aina vastaa todellista osaamista. Myös digitalisaation harkittu käyttö ja oppilaiden eriyttäminen ovat tärkeitä kehityskohteita.

– Arvosanan pitää perustua osaamiseen, ei löysään tai vaihtelevaan arvosteluun. Lahjakkaidenkin on saatava riittävästi tukea ja haastetta, eikä kaikkia voi viedä samalla rytmillä eteenpäin. Selkeämmät tavoitteet opetussuunnitelmaan auttaisivat keskittymään olennaiseen, Koponen toteaa. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *