Kysyin torstaina (08.10.) eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpolta, onko Ylen yli puolen miljardin euron vuosittainen rahoitus kohtuullinen tilanteessa, jossa poliisi, pelastustoimi ja muut yhteiskuntamme turvallisuuden kannalta kriittiset viranomaiset kamppailevat resurssiensa kanssa.
(Kuva: Timo Votnanen 08.10. 2026, kyselytunnilla, kuvalähde: Eduskunta.)
Ylen vuoden 2025 kulut olivat 528,9 miljoonaa euroa, ja vuoden 2027 talousarvioesityksessä Ylen julkiseen palveluun siirrettävä bruttomäärä on 593,7 miljoonaa euroa.
Pääministeri totesi vastauksessaan, että Yleen on tällä hallituskaudella kohdistettu merkittäviä säästöjä ja että Yle on sopeuttanut toimintaansa. Hän korosti myös, että Ylen sisällöistä päätetään Ylen omassa hallinnossa.
Tämä on sinänsä totta, mutta se ei vastannut varsinaiseen kysymykseeni.
En kysynyt, pitäisikö hallituksen päättää Ylen yksittäisistä ohjelmista. Kysyin, onko Ylen nykyinen rahoitustaso oikeassa suhteessa yhteiskuntamme tärkeimpiin turvallisuustehtäviin.
26 000 euroa kuukaudessa, -312 000 euroa vuodessa
Samassa yhteydessä on perusteltua tarkastella myös Ylen johdon palkitsemista. Ylen toimitusjohtajan kiinteä palkka on 26 000 euroa kuukaudessa, eli 312 000 euroa vuodessa. Lisäksi hänelle voidaan maksaa enintään 15 prosentin tulospalkkio, noin 46 800 euroa.
Ylen toimitusjohtajan vuotuinen kokonaisansio voi siten nousta jopa 358 800 euroon.
Vertailun vuoksi tasavallan presidentin lakisääteinen palkkio on 160 000 euroa vuodessa. Pääministerin tehtävästä maksettava palkkio on noin 13 726 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi hänelle maksetaan kansanedustajana puolet edustajanpalkkiosta. Verotus ja muut etuudet poikkeavat toisistaan, mutta palkitsemisen mittaluokka on silti hätkähdyttävä.
Onko Yle-pomon palkitseminen, joka voi vuodessa nousta 358 800 euroon, perusteltua ja tähän valtiontalouden tilanteeseen sopivaa?
Minun mielestäni EI OLE.
Ylellä on tärkeä julkisen palvelun tehtävä. Tärkeä tehtävä ei kuitenkaan tarkoita avointa valtakirjaa rahankäyttöön eikä sitä, että Ylen rahoitus tai johdon palkitseminen pitäisi rajata kriittisen keskustelun ulkopuolelle.
Kun kansalaisilta vaaditaan säästöjä ja turvallisuusviranomaiset joutuvat priorisoimaan lakisääteisiä tehtäviään, myös verovaroin rahoitetun Ylen johdolta voidaan kohtuudella edellyttää taloudellista maltillisuutta.
Videolla kysymykseni ja pääministerin siihen antama vastaus.
Hyvää viikonloppua ystävät
Timo Vornanen
mmm

