Olen tänään lähettänyt kansanedustajille ja STT:lle alla olevan tiedotteen Keskisuomalainen-konsernin neljän lehden samansuuntaisista kirjoituksista, sekä Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa esitetyistä harhaanjohtavista väitteistä.

Olen tehnyt asiasta Keskisuomalaiselle kirjallisen oikaisupyynnön. Julkaisen kansanedustajille lähettämäni viestin tässä kokonaisuudessaan.

”Hyvä kansanedustaja,
Keskisuomalainen julkaisi 27.9.2026 pääkirjoituksen otsikolla ”Vornastelu ei kuulu eduskuntaan”.
Kirjoituksessa vaaditaan eduskuntaa kiirehtimään edustajantoimeni käsittelyä ja erottamaan minut ennen seuraavia vaaleja.

Ennen Keskisuomalaisen pääkirjoitusta samansuuntainen eduskuntaan kohdistuva vaatimus oli julkaistu jo kolmessa muussa samaan konserniin kuuluvassa lehdessä: Karjalaisessa, Savon Sanomissa ja Etelä-Suomen Sanomissa.

Pidän yhden mediakonsernin neljän lehden välityksellä eduskunnalle esittämää yhtenäistä vaatimuslinjaa Suomen oloissa poikkeuksellisena ja röyhkeänä yrityksenä painostaa kansanedustuslaitosta.

En tunne Suomen historiasta vastaavaa tapausta, jossa mediakonserni olisi näin näkyvästi pyrkinyt määräämään sekä eduskunnan käsittelyaikataulun että sen tekemän ratkaisun.

Tämän päivän Keskisuomalaisen kirjoitus on siis jatkoa Keskisuomalainen-konserniin kuuluvien Karjalaisen, Savon Sanomien ja Etelä-Suomen Sanomien samansuuntaisille kirjoituksille. Näissä kirjoituksissa ei tyydytä arvostelemaan eduskuntakäsittelyn aikataulua, vaan eduskuntaa painostetaan kiirehtimään asiaani ja päätymään ennalta määrättyyn lopputulokseen – erottamiseeni.

Keskisuomalaisen 27.9. julkaistussa pääkirjoituksessa todetaan: ”Vornanen haastettiin poliisiuran aikana useita kertoja käräjille pahoinpitelystä, mutta ne eivät johtaneet tuomioon.”

Heti tämän jälkeen erottamisvaatimusta perustellaan ”Vornasen käytöshistorialla”.

Näin kirjoituksessa luodaan mielikuva siitä, että minulla olisi poliisiuraltani toistuvaa väkivaltaista käyttäytymistä tai pahoinpitelyhistoriaa.

Kirjoitus jättää kuitenkin kertomatta olennaiset tosiseikat. Toimin poliisiurani aikana noin 15 vuotta koirapartiotehtävissä, joiden keskeiseen toimenkuvaan kuului sellaisten poliisitehtävien hoitaminen, joihin liittyi väkivallan tai vakavan väkivallan uhka. Tässä operatiivisessa työssä jouduin väistämättä kohtaamaan aggressiivisesti käyttäytyviä, vaarallisia ja poliisin toimenpiteitä vastustavia henkilöitä.

Pääkirjoituksessa tarkoitetut tapaukset olivat poliisin virkatehtävien yhteydessä tapahtuneita voimankäyttötilanteita, joista poliisin toimenpiteiden kohteena olleet henkilöt tekivät rikosilmoituksia.

Asiat tutkittiin asianmukaisesti, eikä niissä todettu minun syyllistyneen pahoinpitelyrikoksiin. Ratkaisut tehtiin osin syyteharkinnassa ja osin käräjäoikeudessa.

Ilmaisu ”eivät johtaneet tuomioon” luo olennaisesti väärän mielikuvan. Se vihjaa, että pahoinpitelyt olisivat tapahtuneet mutta jääneet vain jostakin syystä rankaisematta. Samalla lukijalta salataan ratkaiseva asiayhteys: kyse oli poliisin virkatoimituksista ja niihin liittyneistä voimankäyttötilanteista.

Koen palvelleeni lähes 30-vuotisen poliisiurani aikana isänmaatani ja kansalaisten turvallisuutta. Nyt näissä vaativissa virkatehtävissä syntyneet voimankäyttötilanteet on käännetty Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa minua vastaan ja esitetty osoituksena väitetystä ”käytöshistoriastani”. Pidän tällaista menettelyä kohtuuttomana ja syvästi loukkaavana.

Pidän erityisen vakavana sitä, että tätä olennaisesti puutteellista ja harhaanjohtavaa kuvausta käytetään nyt perusteena vaatimukselle erottaa kansan vaaleilla valitsema kansanedustaja.

Olen tänään 27.9. klo 10:47 lähettänyt Keskisuomalaiselle asiaa koskevan kirjallisen oikaisupyynnön.
Olen vaatinut lehteä korjaamaan pääkirjoituksessa esitetyn harhaanjohtavan kuvauksen sekä kertomaan lukijoille, että kyse oli poliisin virkatehtäviin liittyneistä voimankäyttötilanteista eikä todetuista pahoinpitelyrikoksista.

Olen samassa yhteydessä lisäksi tiedustellut Keskisuomalaiselta, julkaiseeko lehti asiaa koskevan mielipidekirjoitukseni, jos toimitan sen lehdelle tänään. En ole saanut tiedusteluuni vastausta 27.9.2026 kello 12.20 mennessä.

Esitän maanantaina 28.9. käräjäoikeudelle tietopyynnön ja pyydän edellä mainittuihin asioihin liittyvät päätökset. Toimitan saamani ratkaisut tämän jälkeen kansanedustajille. Näin jokainen edustaja voi itse alkuperäisistä viranomaisasiakirjoista todeta, mistä tapauksissa oli kysymys, minkä virkatoimen yhteydessä voimankäyttö tapahtui ja miten asiat ratkaistiin.

En pyydä ketään hyväksymään omaa tulkintaani. Pyydän, ettei edustajantoimeni jatkamista koskevaa poikkeuksellisen vakavaa ratkaisua tehdä mediassa muodostetun mielikuvan perusteella. Ratkaisun tulee perustua oikeisiin ja kokonaisina esitettyihin tosiseikkoihin, sekä alkuperäisiin asiakirjoihin.

Kun mediakonsernin lehdet ”käskyttävät” eduskuntaa vaatimalla sitä kiirehtimään käsittelyä ja päätymään erottamiseeni, myös niiden käyttämien väitteiden ja vaatimuksien on kestettävä tosiasioihin perustuva tarkastelu.

Joensuussa 27.9.2026
Ystävällisin terveisin
Timo Vornanen
kansanedustaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *