Vahvistuva talous tuo turvaa arkeen ja uskoa tulevaisuuteen, sanoo kansanedustaja Sari Tanus

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä painottaa vuoden 2027 talousarviossa työnteon, perheiden, turvallisuuden ja huoltovarmuuden vahvistamista. Ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Sari Tanus nosti esiin Suomen taloudessa näkyvät myönteiset merkit.

(Arkistokuva: Sari Tanus, kuvalöähdew: Eduskuntra.)

– Talouskasvu on vihdoin alkamassa, investoinnit ovat kasvussa ja työllisyyden näkymät vähitellen vahvistumassa. Hallitus on tehnyt määrätietoisesti työtä yritysten toimintaedellytysten vahvistamiseksi, työllisyyden parantamiseksi, julkisen talouden tasapainottamiseksi ja velkaantumisen hillitsemiseksi, Sari Tanus sanoi.

Tanuksen mukaan talouspolitiikan keskeinen mittari on se, miten suomalaiset pärjäävät arjessaan. Pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen jättää enemmän rahaa työntekijöiden käyttöön, vahvistaa ostovoimaa ja kannustaa työntekoon. Myös kotitalousvähennyksen korotus jatkuu ensi vuonna.

– Kotitalousvähennys tukee kotimaista työtä ja palveluyrittäjyyttä sekä helpottaa arkea. Erityisen tärkeä se on ikääntyneille, sillä kotiin saatavat palvelut tukevat kotona asumista ja helpottavat myös omaisten ja omaishoitajien arkea.

Tanus korosti myös perheiden merkitystä Suomen tulevaisuudelle.

– Kristillisdemokraateille perhe on yhteiskunnan tärkein perusyksikkö. Suomi tarvitsee enemmän lapsia ja enemmän uskoa tulevaisuuteen. Ihmisten pitää voida luottaa siihen, että he uskaltavat rakentaa tulevaisuuttaan ja toteuttaa perhehaaveensa.

Perheellisten opiskelijoiden asemaa parannetaan

Budjetissa parannetaan perheellisten opiskelijoiden asemaa korottamalla opintotuen huoltajakorotusta toisesta lapsesta lähtien. KD pitää tärkeinä myös lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistavia toimia.

– Liian moni nuori kamppailee yksinäisyyden, mielenterveyden ongelmien tai liikkumattomuuden kanssa. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla mahdollisuus harrastaa, liikkua ja kokea kuuluvansa yhteisöön. Siksi lisäpanostukset liikuntaan ja liikuntapaikkarakentamiseen ovat tervetulleita.

Suomen puolustuskykyä vahvistetaan

Muuttuneessa turvallisuusympäristössä KD pitää välttämättömänä Suomen puolustuskyvyn, rajaturvallisuuden ja viranomaisten toimintakyvyn vahvistamista. Vuoden 2027 talousarviossa puolustukseen tehdään merkittäviä lisäpanostuksia, Rajavartiolaitoksen toimintaa vahvistetaan ja Ukrainan tukemista jatketaan.

Tanuksen mukaan turvallisuus tarkoittaa myös arjen turvallisuutta ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.

– Turvallisuus rakentuu vahvoista yhteisöistä, toimivista palveluista ja hyvästä varautumisesta. Huoltovarmuuden ytimessä on oma ruoantuotanto. Tässäkään budjetissa ei leikata ruokaa tuottavasta maataloudesta. Myös paikallisten yhteisöjen varautumiseen eli kylävaraan osoitetaan rahoitusta.

Suomen menestys rakentuu vastuullisesta taloudenpidosta, vahvoista perheistä ja ihmisestä välittämisestä jokaisessa elämäntilanteessa. Vahvistuva talous luo perustan yhteiskunnalle, jossa ihmiset voivat luottaa tulevaisuuteen, perustaa perheen, tehdä työtä ja elää turvallista arkea myös ikääntyessään, Tanus kiteytti.

”Vahvistuva talous luo perustan yhteiskunnalle, jossa ihmiset voivat luottaa tulevaisuuteen, perustaa perheen, tehdä työtä ja elää turvallista arkea myös ikääntyessä. Tällaisen Suomen rakentamisessa Kristillisdemokraatit haluavat olla mukana”, päättää edustaja Tanus kirjallisen kysymyksensä.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *