Iranin kaupallinen edustaja Qatarin emiirikunnan pääkaupungissa Dohassa, Abbas Abdolkhani, kertoi maansa valtiolliselle medialle sunnuntaina, että Iranin Dayyer-sataman ja Qatarin Al Ruwaisin sataman välinen merenkulku on aloitettu uudelleen Iranin Dohan-suurlähetystön ja Qatarin viranomaisten välisen koordinoinnin jälkeen.

Dayyerin satamaan iskettiin Iranin toimesta useita kertoja sodan aikana. Jo kesäkuun alussa iranilaisia vientitavaroita on otettu vastaan Yhdistyneiden arabiemiirikuntien (UAE:n) Jebel Ali -satamassa.

Iran ja Persianlahden valtiot näyttävät palauttavan kaupallista kanssakäymistään normaalitilaan, -odottelematta Iranin ja yhdysvaltain välisten sopimusneuvottelujen etenemistä.

Iranilaiset aloittaneet ilkkumisen Trumpille

Iranilainen laajalevikkinen populaarijulkaisu Rokna uutisoi –Foreign Policya siteeraten- presidentti Donald Trumpiin kohdistuneesta kritiikistä 28. helmikuuta sotapäätöksestä;

Kriitikot väittävät, että Trumpin hallinto ei ole toistaiseksi onnistunut esittämään kattavaa ja selkeää selitystä mahdollisesta tavoitteesta Iranin kanssa. Jotkut virkamiehet ovat puhuneet pyrkimyksistä pakottaa Iran suostumaan ydinsopimukseen, kun taas toiset ovat jopa viitanneet hallinnon muutokseen Iranissa. Mahdollisen sodan oikeuttamiseksi ei kuitenkaan ole vielä tarjottu johdonmukaisia puitteita.

Voittajan on helppo virnuilla”, tunnutaan Iranissa ajateltavan.

Asiasta kertoivat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *