Kansanedustaja Merja Rasinkangas (Perussuomalaiset) on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään hallituksen ryhtyvän toimiin onnettomuusuhrien yksityisyyttä loukkaavan kuvaamisen ja kuvamateriaalin levittämisen kriminalisoimiseksi.

(Arkistokuva: Merja Rasinkangas, kuvalähde: Eduskunta.)

Aloitteen taustalla on huoli älypuhelimien ja sosiaalisen median käytön lisääntymisestä onnettomuuspaikoilla sekä siitä aiheutuvista haitallisista seurauksista uhreille, heidän läheisilleen ja pelastustoiminnalle.

– Onnettomuuden keskellä olevan ihmisen kärsimys ei saa muuttua viihteeksi tai sosiaalisen median sisällöksi, Rasinkangas painottaa.

Rasinkangas tuo aloitteessaan esiin, että kuvaaminen häiritsee pelastushenkilöstön työtä ja sitoo resursseja varsinaisesta auttamistehtävästä. Onnettomuuspaikoille kerääntyvät ihmiset saattavat myös hidastaa viranomaisten, kuten ambulanssien, pelastushenkilöstön ja poliisin, saapumista onnettomuuspaikalle.

– Tämä voi aiheuttaa jopa lisävaaratilanteita onnettomuustutkintaa suorittavalle poliisille, Rasinkangas kertoo.

Aloitteessa todetaan myös, että liikenteessä tapahtuva kuvaaminen lisää uusien onnettomuuksien riskiä, kun kuljettajien huomio kiinnittyy tapahtumapaikkaan ajamisen sijaan. Rasinkankaan mukaan onnettomuuspaikalla ensisijainen velvollisuus on auttaa, hälyttää apua ja noudattaa viranomaisten ohjeita.

Monissa Euroopan maissa, kuten Saksassa ja Ruotsissa, on jo puututtu ongelmaan lainsäädännöllä. Suomen tulee seurata tätä kehitystä, Rasinkangas toteaa.

Rasinkangas katsoo, että nykyinen lainsäädäntö ei riittävällä tavalla vastaa ilmiön aiheuttamiin ongelmiin. Aloitteella pyritään vahvistamaan uhrien yksityisyydensuojaa, tukemaan pelastustoiminnan häiriötöntä toteuttamista sekä parantamaan liikenneturvallisuutta.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *