Kansanedustaja Ari Koponen (Perussuomalaiset) hämmästelee Kelan hallituksen päätöstä olla ottamatta mahdollisimman aktiivista roolia järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa sosiaaliturvan väärinkäytösten kohdalla.
(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)
Iltalehden tietojen mukaan Kelan hallitus päätti niukasti äänin 5–4 mallista, jossa Kela ei voisi luovuttaa tietoja oma-aloitteisesti uudelle järjestäytyneen rikollisuuden analyysikeskukselle yhtä tehokkaasti olisi mahdollista.
- On vaikea ymmärtää, miksi Kela haluaa jäädä sivustakatsojaksi tilanteessa, jossa Ruotsi varoittaa Suomea sosiaaliturvan väärinkäytösten ja järjestäytyneen rikollisuuden kasvavasta yhteydestä, Koponen sanoo.
Koposen mukaan Kelan hallituksen niukka enemmistä jättää järjestäytyneelle rikollisuudelle takaoven auki ja kysyykin, että miksi ihmeessä näin.
- Tämä on täyttä hulluutta, Koponen kuittaa.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)


Voiko tämä ”Kelan hallitus päätti niukasti äänin 5–4 mallista, jossa Kela ei voisi luovuttaa tietoja oma-aloitteisesti uudelle järjestäytyneen rikollisuuden analyysikeskukselle,..” edes olla totta Suomessa. Ketkä äänestivät Kelan hallituksessa?