Israelin valtiovarainministeri Bezalel Smotrich kertoi tiistaina lehdistötilaisuudessaan valtiovarainministeriössä Jerusalemissa, että Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n syyttäjä on pyytänyt häntä vastaan ​​pidätysmääräyksen antamista.

ICC aikoo nostaa Bezalel Smotrichia vastaan syytteen sotarikoksesta, perustuen ministerin toimintaan laittomien siirtokuntien laajentamisessa ns. Länsirannalla. Kuultuaan syytteestään, ministeri antoi määräyksen Jerusalemin itäpuolella sijaitsevan palestiinalaiskylän tuhoamisesta, ’vaikka ei ollutkaan selvää, että hänellä – toisin kuin pääministerillä ja puolustusministerillä – on valtuus tehdä niin’ (lehti).

”Minulle ilmoitettiin eilen (18.05.), että Haagin antisemitistisen tuomioistuimen rikossyyttäjä on jättänyt pyynnön salaisesta, kansainvälisestä pidätysmääräyksestä minua vastaan”. (Times of Israel siteerasi 19.05. 2026.)

Kaiken taustalla sota?

ICC:n syyttäjänvirasto mahdollisen syytteen sisältö ei ole vielä tiedossa, mutta Wall Street Journalin julkaiseman raportin mukaan Smotrichin merkittävän rooli Länsirannan siirtokuntien laajentamisessa lienee painavin. asian ajankohtaistumiseen on saattanut vaikuttaa siirtokuntalaisten kasvanut aggressiivisuus 28. helmikuuta alkanen Israelin, Yhdysvaltojen ja Iranin sodan aikana.

Siirtokuntalaisten ja Länsirannan palestiinalaisten välinen jännitys on sodan kuluessa purkautunut väkivallaksi, jossa siirtokuntalaiset ovat mm. hyökänneet Israelin armeijan sotilaita vastaan, -kuten olemme jo kertoneet.

Länsirannan viranomaisena on Oslon sopimuksen (1993) mukaisesti Ramallahissa istuva palestiinalaishallinto (PA), joka ei hallinnoi Gazan kaistaa, -jossa ääriuskonnollinen Hamas karkoitti PA:n v.2007 väkivaltaisesti. Palestiinan hallitus (PA), jonka diplomaattisesta tunnustamisesta mm. Suomessa on keskusteltu, ja jonka mm. ulkoministerin Suomen  ja Yhdysvaltain ulkoministerit ovat tavanneet, on olemassa Oslon sopimuksen perusteella:

Osapuolet sitoutuivat pyrkimään poliittisen prosessin kautta pysyvään ja kattavaan rauhansopimukseen. Prosessin lähtökohtana oli YK:n jakosuunnitelmassa vuonna 1947 esitetty ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 242 vuonna 1967 vahvistettu kahden valtion malli.

(Oslon)sopimus perustui kahden valtion malliin ja oli periaatejulistus Palestiinan väliaikaisen itsehallinnon perustamisesta. PLO hyväksyi Israelin oikeuden turvalliseen ja rauhanomaiseen olemassaoloon, sekä YK:n päätöslauselmat 242 ja 338 ja tuomitsi terrorismin ja väkivallan käytön. Ne PLO:n peruskirjan kohdat, jotka olivat ristiriidassa Israelin olemassaolon oikeutuksen kanssa, julistettiin pätemättömiksi. Israel puolestaan hyväksyi PLO:n palestiinalaisten edustajaksi, mutta ei hyväksynyt Palestiinan valtion olemassaolon oikeutusta, eikä ole koskaan myöhemminkään niin tehnyt.

Ne juutalaissiirtokunnat, jotka olivat v.1993 Länsirannalla, -itsehallinnon alueella- jäivät sinne, mutta kansainvälinen yhteisö on johdonmukaisesti tuominnut siirtokuntien laajentamisen ja uusien perustamisen laittomaksi.

Benjamin Netanyahun hallitusten aikana Israel on luistanut Oslon sopimuksesta, -ainakin po. siirtokuntien osalta. Hänen valtionvarainministerinsä Smotrich on aivan viime aikoina esiintynyt näkyvästi tilaisuuksissa, jotka ovat tulkittavissa siirtokuntalaisten innostamisessa aggressioon Länsirannan palestiinalaisia kohtaan.

Myös muut Netanyahun regiimin ääriuskonnolliset ministerit ovat antaneet enemmän tai vähemmän tukea siirtokuntalaisten toiminnalle. -Israelin mediassa on ollut paljon puhetta siirtokuntalaisnuorten provokaatioista palestiinalaisia kohtaan: Mm. ovat ajelleet mönkijöillä kakkina vuoronkauden aikoina palestiinalaiskylien läheisyydessä, ja mm. sotkeneet viljelyksiä. -Tätä toimintaa voidaan pitää väkivallan lietsomisena, -Mitään muutahan se ei voi olla.

The Times of Israelin uutisessa (19.05. 2026) Smotrich poseeraa siirtokuntalaisille lahjoitetun mönkijän vierellä.

Smotrichin määräys palestiinalaiskylän puskemisesta maan tasalle viimeistelee hänen politiikkansa, -ja ICC reagoi:

Kansainvälinen tuomioistuin pitää näitä toimia Geneven yleissopimusten rikkomisena, ja siksi se voisi nostaa Smotrichin syytteeseen tällaisista rikkomuksista sotarikoksina.

Geneven yleissopimus näärittelee sotarikokseksi mm. toimet miehitetyn alueen väestön vaihtamiseksi, -ja kansainvälisoikeudellisesti Länsirannan Palestiina voi olla joko itsenäinen valtio, tai miehitetty alue. Oslon sopimus määrittelee palestiinalaishallinnon ’väliaikaiseksi’, odoteltaessa pysyvää järjestelyä.

”Pidätysmääräyksen saamiseksi ICC:n syyttäjänvirasto toimittaa pidätysmääräystä koskevan pyynnön ICC:n esitutkintajaostolle. Esitutkintajaoston kolme tuomaria tarkastelevat todisteet ja oikeudelliset argumentit ja päättävät sitten, hyväksyvätkö ne pidätysmääräyksen vai eivät”, kirjoittaa lehti tänään.

Smotrich reagoi mahdolliseen sitarikossyytteeseensä ilmoittamalla tiistaina lehdistötilaisuudessaan, että hän määrääpurkamaan Jerusalemin itäpuolella sijaitsevan Khan al-Ahmarin beduiinikylän, jota kansainvälinen yhteisö on pitkään pyrkinyt suojelemaan Israelin siirtämiseltä.

Israelin Korkein oikeus hyväksyi vuonna 2018 purkumääräykset Khan al-Ahmarille, koska ’sillä ei ole kaavasuunnitelmaa tai rakennuslupia ja se on siksi laiton’. Mahdollisen diplomaattisen vastareaktion välttämiseksi viranomainen on kuitenkin lykännyt purkumääräysten täytäntöönpanoa.

ICC luopui äskettäin v.2024 antimistaan pidätysmääräyksistä pääministeri Benjamin Netanyahua ja entistä puolustusministeristä Yoav Gallantia, ja eräitä terroristijärjestö Hamasin johtajia kohtaan. Nämä oikeusprosessit liittyivät tapahtumiin 7. lokakuuta 2023.

”Pidätysmääräysten antaminen pääministeriä vastaan ​​on sodanjulistus”, Smotrich sanoi tiistain lehdistötilaisuudessaan. ”Pidätysmääräysten antaminen puolustusministeriä ja valtiovarainministeriä vastaan ​​on sodanjulistus.” (Times of Israel siteerasi 19.05. 2026.)

Smotrich: ”Taistelen kostolla

Valtionvarainministeri Smotrich käytti jyrkkää kieltä Palestiinan valtiosta, ja kehui hallituksensa siirtokuntapolitiikkaa:

Smotrich, joka on avoimesti julistanut päättäväisyytensä ”tappaa ajatuksen” Palestiinan valtiosta, ylisti nykyisen hallituksen menestystä 103 uuden siirtokunnan perustamisen tai takautuvasti laillistamisesta. (Times of Israel siteerasi 19.05. 2026.)

Lehden mukaan Israelin hallitus on perustanut ”maataloustuomioistuimia”, joiden tarkoitus on nopeuttaa maiden anastamista palestiinalaisilta.

(Israelilaisen) B’Tselem-ihmisoikeusjärjestön mukaan 59 palestiinalaisyhteisöä Länsirannan C- ja B-alueilla, joissa asuu yli 4 023 ihmistä, on joutunut pakkosiirtolaisuuteen siirtokuntien väkivallan seurauksena sodan jälkeen, joka alkoi Hamasin hyökkäyksen ja verilöylyjen jälkeen 7. lokakuuta 2023. (Times of Israel siteerasi 19.05. 2026.)

Tunnetut israelilaiset kansainvälisen oikeuden tutkijat ovat aiemmin varoittaneet , että näiden palestiinalaisyhteisöjen väestökato voisi olla väestön pakkosiirto, joka on kansainvälisen lain mukaan laitonta ja neljännen Geneven sopimuksen mukaan sotarikos.

Luettavaa:

Muita uutisia:

14.05. 2026:

*Ben Gvir heiluttaa Israelin lippua Temppelivuorella äärioikeistolaisen kansanedustajan kanssa, joka vaatii ”hävittämästä kaikki moskeijat ja rakentamasta Temppelin”*

10.05. 2026:

Netanyahun regiimi pyrkii laajentamaan konfliktia: ’Länsirannalla’ provosoidaan palestiinalaisia puskemalla nurin öljypuut

17.12. 2025:

Yhdysvallat ei salli ”liittää mitään aluetta ’Länsirannasta’ Israeliin, -mitä se tarkoittaa?

01.08. 2025:

Diplomaattisesti tunnustettu Palestiinan valtio tulee olemaan tarpeellinen Gazan rauhoittamisessa: Stubb ja Valtonen oikealla asialla

30.04. 2026:

Israel lupaa laajentaa sotatoimiaan Libanonissa

20.04. 2026:

Israelilaissotilas vandalisoi Jeesus-patsaan Libanonissa (VIDEO)

’16.02. 2026:

Jerusalemissa ’raamatullinen meininki’: Äärijuutalaiset ahdistelivat kahta israelilaista nais-sotilasta (VIDEO)

15.02. 2026:

Ulkoministeri Elina Valtonen tapaa Israelin ja Palestiinalaishallinnon johtajat

22.10. 2025:

Vance, Witkoff ja Kushner Israelissa: Aselepo kestää huolimatta uusista välikohtauksista

09.10. 2025:

Netanyahun hallituskumppani torjuu aselevon

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *