Trumpin ja Netanyahun ’cowboy-sota’ ei ole kaikkien mielestä heidänkin sotansa: Intia ja Bangladesh pyrkivät Iranin kanssa sopimuksiin Hormuzin saarron ohittamiseksi.
Iran on sekä julistanut maailman energiahuollolle tärkeän Hormuzin salmen suljetuksi, että ryhtynyt toimiin laivaliikenteen estämiseksi. Ensimmäiset raakaöljyn kuluttajat ovat jo kysymässä itselleen Teheranista erioikeuksia.
Intia ja Bangladesh yrittävät saada Iranin hyväksymään aluksiensa läpikulun Hormuzissa, -energiakriisin välttämiseksi. Kansanvälisen energiajärjestön tietojen mukaan jopa 82 prosenttia Hormuzin kautta kulkevasta öljystä kulutetaan Aasian markkinoilla.
’Ovet ovat avoinna ”ystävällisille” tai ainakin ei-vihamielisille maille ja hallituksille, ohjukset ja merimiinat ovat Yhdysvaltojen, Israelin ja muiden sotaa lietsovien maiden lippuja kantaville aluksille’, tulkitsee lehti Iranin kantaa.
Korkea Intian hallituksen lähde New Delhissä kertoi lehdelle, että ’Teheran on suostunut sallimaan Intian lipun alla purjehtivien alusten kulkea salmen läpi.’ Iranilainen lähde on kiistänyt väitteen.
Sensijaan Iranin Bangladeshille myöntämä ”turvallinen kauttakulku” öljykuljetuksille Hormuzin läpi on vahvistettu myös Dhakassa (Bangladeshin pääkaupungissa).
Bangladeshin hallituksen energianeuvonantaja Iqbal Hasan Mahmud Tuku ja Iranin Dhakan-suurlähettiläs Jalil Rahimi Jahanaba ovat lehden mukaan neuvotelleet sopimuksen.
Kiina oli sodan ensimmäisinä viikkoina ainoa maa, jolla oli Iranilta nimenomainen lupa läpikulkuun aluksilleen, kertoo lehti. ![]()
Luettavaa:
- Asia News 12.03. 2026: Sota ja öljy: Intia ja Bangladesh pyrkivät Iranin kanssa sopimuksiin Hormuzin saarron ohittamiseksi,
11.03. 2026:
07.03. 2026:
Läheiset suhteet Trumpiin heikentävät Indonesian presidentin asemaa
07.03. 2026:

