Suomen itsenäisyyden vakiintumisen kannalta ehkä vaarallisin ja riskialttein osa Suur-Suomi -projektia oli Kirjasalon tasavaltana tunnetun itsenäiseksi julistautuneen Pohjois-Inkerin synty.
Kirjasalon tasavalta oli yksi niistä yli 30:stä itsenäiseksi julistautuneesta keisarikunnan osasta, jotka ilmoittivat olevaansa riippumattomia maan keskushallinnon päätöksistä, ja alkavansa hoitaa asiansa suvereenilta pohjalta.
Joidenkin mielestä tuo ei vastaa ”varsinaista” itsenäisyysjulistusta, mutta mikä sitten vastaisi? Pitääkö käyttää sanaa ”itsenäinen”? Onko itsenäisyys jotain yhtä maagista kuin kirkollinen avioliitto, joka ei ole voimassa, jos oikeita sanoja ei ole käytetty oikeassa järjestyksessä ja oikean shamaanin lausumina?
Vuosina 1918 ja 1919 Inkerissä syttyi useita kapinoita vallan kaapanneita bolševikkeja vastaan. Syynä olivat elintarvikkeiden pakko-otot, kirkkoon ja seurakuntaelämään kohdistuneet sortotoimet sekä alueelle levinnyt pietarilainen ”nälkärikollisuus”, joka tarkoitti käytännössä turvattomuutta aseistautuneiden huligaanijoukkojen toiminnan edessä, Toiminnan, jota hallinto edes näyttänyt yrittävän suitsia.
Levottomuuksia oli sekä etelä- että pohjoisosissa. Eteläisen Inkerin tapahtumat kuuluvat lähinnä Viron Vapaussodan alueeseen, Pohjois-Inkeri sen sijaan kosketti suoraan Suomea.
Vuoden 1919 lopulla inkeriläisten mitta oli täysi, ja Suomeen paenneiden inkeriläisten muodostama aseellinen osasto hyökkäsi samanaikaisesti Judenitšin operaation kanssa, 21. lokakuuta 1919 1 700 sotilaan voimin Pohjois-Inkerin pohjoisosiin, Kirjasalon alueelle.
Kartta Kirjasalosta 1885 alla.
Suomalaisten tukemat inkeriläiset onnistuivat valtaamaan Kuivosin aseman, Lempaalan ja Miikkulaisin, mutta niistä jouduttiin vastahyökkäyksen takia luopumaan, ja inkeriläiset peräytyivät Kirjasaloon. Hallintoa hoiti Inkerin Väliaikainen Hoitokunta, joka pyrki kaikin käytettävissä olevin keinoin pitämään hallussaan alueen ja lähentämään sitä Suomeen, tavoitteena liitos. Tähän haettiin tukea myös luoteisen alueen valkoisilta venäläisiltä, turhaan.
Tarton rauhassa Suomi luopui toiveista alueen liittämiseksi, eikä Inkeriä ylipäätään mainittu rauhansopimuksessa.
Erillisessä vakuutuksessa bolševikkihallinto lupasi kuitenkin Inkerin suomalaisille samanlaisen kulttuuriautonomian, kuin maan muillekin vähemmistökansoille. Tämä lupaus pidettiin sittemmin pelottavan tarkasti. Tapahtumien seurauksena Suomeen pakeni yli 8 000 Inkeriläistä, mikä on noin 10 % kaikista Suomeen tulleista pakolaisista Venäjältä ennen Talvisotaa. Inkeriläiset joukot poistuivat Kirjasalosta Suomen puolelle 5. joulukuuta 1920.
Jouko Heyno
23.08. 2025