Kansainvälinen opiskelijarekrytointi luonut ”maahanmuuttomonsterin”, sanoo kansanedustaja

Marinin hallitus loi maahanmuuttomonsterin, joka johti ulkomaalaisiin opiskelijoihin ruokajonoissa, -kirjoittaa kansanedustaja Ari Koponen (Perussuomalaiset). (Arkistokuva, muokattu.) Sanna Marinin hallitus halusi suomalaisiin korkea­kouluihin kansainvälisiä opiskelijoita ja avasi väylän helpottamalla oleskeluluvan myöntämistä siten, että oleskelulupa myönnetään koko opiskelujen ajalle ja lisäksi helpotti perheenyhdistämistä. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja ja perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen kertoo, että Marinin hallituksen päätös on johtanut … Jatka artikkelin Kansainvälinen opiskelijarekrytointi luonut ”maahanmuuttomonsterin”, sanoo kansanedustaja lukemista