Kahdeksankymmentä vuotta sitten Suomi painiskeli -silloinkin- itärajan takaa tulevien uhkien torjumisessa. Valkeasaaren katastrofista alkanut perääntyminen läpi Karjalan Kannaksen oli saatava pysähtymään, -vaihtoehtona Suomen ja suomalaisten tuho.
Otamme esimerkin, tasapäivien takaa: Kannaksen joukkojen komentajan, kenraali Lennart Oeschin operaatiosuunnitelman VKT-linjan –Talin kohdalla- murtaneiden venäläisdivisioonien motittamisen ja tuhoamisen sulkemalla ne ’pussiin’ sulkemalla selustayhteys Talinmyllyn kohdalla.
Suunnitelman mukaisesti pussinsuuta yritettiin sulkea kahdelta suunnalta: Suomalaisten asemista Murokalliolla hyökkäsivät itään Jääkäriprikaatin pataljoonat, JP2, JP3, JP4 ja JP5. -Jääkäripataljoona 4:n komentaja majuri Eero Leppänen johti ’taisteluosasto Leppästä’ tässä yrityksessä, -ansaiten Mannerheimristin ritariuden.
Idässä oli hyökkäystä varten eversti Björkmanin ’Osasto Björkman’, johon kuuluivat Rajajääkäripataljoona 2 (RajaJP2), 13. rykmentin II pataljoona (II/13) ja Erillinen pataljoona 14 (ErP14). Matti Koskimaa kirjoittaa -tilanteesta 27.06.1944:
”Suomalaiset joukot olivat nyt saavuttamaisillaan tärkeän päämäärän. Lännestä hyökkäävän Jääkäriprikaatin ja (idästä yrittävän) Raja JP 2:n välissä oli vain kilometrin aukko (toisella kirjoittajalla 500m:n), jonka sulkeminen katkaisisi venäläisen 30.Kaartinarmeijakunnan selustayhteydet, ja saartaisi sen. Pussissa oli suuria tappioita kärsineinä ainakin neljä divisioonaa. … RajaJP 2 sai nyt tehtäväkseen jatkaa hyökkäystään, tavoitteena Talinmylly-Kuuselan tasa, jolloin saartorengas olisi ummessa. (Koskimaa, s.117)
Tilanne kehittyi tavallaan, -ei Oeschin ajatusten mukaan, mutta pysymme kesäkuun 27. päivässä. Koskimaa kertoo:
”Jääkäriprikaati aloitti hyökkäyksen kello 15 (27.06.) seitsemän patteriston tulivalmistelun jälkeen. Hyökkäys eteni aluksi noin puoli kilometria. …” (-Kyse on em. #Talinmyllyn pussisuunsuun sulkemis-yrityksestä, Oeschin kunnianhimoisesta yrityksestä motittaa venäläisten divisioonat.) …”Nyt Osasto Leppänen kohtasi vahvan vihollisen, joka pysäytti hyökkäyksen pariksi tunniksi. Majuri Leppänen, Kuuterselän sankari, haavoittui kuolettavasti. ”
Leppäsen tilalle komentajaksi määrätty -Marskin ritari hänkin- Jouko Hynninen kertoo:
”Sain tehtävän ottaa komentooni taisteluosasto Leppäsen. Lähdin liikkeelle pahoin aavistuksin. … Vastaamme tuli kolkko saattue: Jääkärit kantoivat telttakankaassa majuri Leppästä, komentajatoveriani, -elävänä vai kuolleena, en pystynyt edes arvioimaan. Miten pienenä ja kasaan painuneena hän lepäsi… Yhä uudestaan sain silmiini heiveröisen komentajatoverini telttakankaan pohjalla. … Miten monet kerrat olimme taistelleet yhdessä. …. Sitten ravistelin itseni todellisuuteen … saamaani tehtävään. ” (siteerattu Koskimaan mukaan.)
Hynninen jatkaa Leppäsestä: ”Hänen riuskat otteensa komentajana olivat laajalti tunnettuja. Häntä kunnioitettiin yhtenä parhaimmista rintamakomentajistamme.” (Sivut 113 ja 115, 114:llä on kartta. Matti Koskimaa: ’Veitsen terällä”, WSOY 1993.)
Mikä ratkaisi taistelun tuloksen?
Talin-Ihantalan suurtaistelu mainitaan Pohjoismaiden sotahistorian mieslukuisimpana yksittäisenä taisteluna -mikä onkin totta- ja Suomen kohtalon ratkaisutaisteluna 1939-44 sodissa, -mille sillekin käsitykselle on vahvoja perusteita. Kenraali Oeschin suunnitelma kaartindivisioonien motittamiseksi ei toteutunut. Kuten Koskimaa sen ilmaisee ”olisi tarvittu yksi veres pataljoona” -Talinmyllyn saavuttamiseen (idän suunnasta) ja ’pussin’ sulkemiseen- mutta ”sitä ei ollut”.
Kenraali Oesch luopui VKT-linjan tavoittelusta, ja venäläisten hyökkäyskärjen motittamisesta 29.06., ja käski joukot jättämään veriset kentät, ja vetäytymään puolustukseen Ihantalan tasalle. Kuten Koskimaa kirjansa otsikkoa myöten korostaa, Suomi oli ollut ”veitsen terällä” Talin, Portinhoikan ja Leitimojärven maastoissa, ja Oeschin käskyn jälkeen oli sitä Ihantalan-Pyöräkankaan tasalla. Mitä yrittämisellä ja uhrauksilla voitettiin?
Kelpaako vastauksesi samat sanat, joilla suomalainen ministeri vastasi kysyvälle anglosaksille, että ”mitä Suomi tällä voitti?”. -Puheena oli silloin presidentti Risto Rytin tuore allekirjoitus Saksan ulkoministerin Joachim Ribbentropin tarjoamassa paperissa: ”Time”, aikaa, kuului vastaus.
Suomi voitti aikaa
Neuvosto-Venäjän brutaali yksinvaltias Josef Vissarionovits Stalin oli antanut puna-armeijalleen tehtävän: Lyödä Suomen armeija Karjalan Kannaksella käytävissä taisteluissa, estää sen vetäytyminen taistelukykyisenä puolustukseen jo linnoitetulle Salpalinjalle (nykyisten Suomen rajojen sisäpuolelle). Operaation annettu tavoite olisi estänyt pääosaa Suomen armeijasta vetäytymästä sieltä, missä se oli: Itä-Kannaksella. Salpalinjalle ei olisi ollut miehittäjiä, ja Suomi olisi lyöty, -ja pakotettu hakemaan rauhaa NL:ltä silloisin ehdoin: Antautumaan ehdoitta.
Stalin oli -oman arvionsa mukaisesti- antanut armeijalleen riittävästi resursseja, -ja aikaa.
Puna-armeijan ensimmäinen vastoinkäyminen oli suomalaisten onnistunut vetäytyminen, ensin ’pääasemasta’ VT-linjalle, sitten vesistöesteistä hyötyvälle Viipuri-Kuparsaari-Taipale (VKT) -linjalle, -tappiota kärsien mutta yhä toimintakykyisenä. Suomen armeijan hajaantumisilmiöt, joita Koskimaa ja varsinkin Ylikangas mainitsevat,-niihin viittaan lopussa.
’Mahdollisuuksien ikkuna’ sulkeutui Puna-armeijalta
Kannaksella rynniviltä venäläisiltä loppui se aika. Resurssit -miehet, tykit, ilmatuki, -ne olivat olleet lainassa. Pian alkavaan hyökkäykseen Valkovenäjällä oli luvattu samat voimat. Suomalaisten uhraukset kantoivat hedelmää.
Venäläiset torjuttiin Viipurin pohjoispuolella –Tienhaaran-Kivisalmen maastossa, Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Vuosalmella. Kaikki ei mennyt ilman kauneusvirheitä, -ja asiattomia jälkipuheita, mutta meidän kannaltamme kuitenkin kohtuullisen onnekkaasti: Olemme yhä olemassa.
Jos joku kysyy, miksi tuhansien miehien -jopa noin 800 pahimpina päivinä- uhraaminen oli tarpeen, kehotan menemään kesän 2023 Irbiniin ja Butchaan. -Tiedätte että ne sijaitsevat Ukrainassa. Se olisi kokemus joka voi avata silmät näkemään.
”Kotienne ja vihollisen välissä olette vain te. Toimikaa!”
Eräässä edellä selostamamme suurtaistelun vaiheessa rintamakomentaja päätti sotilasryhmälle antamansa käskyn sanoihin: ”Kotienne ja vihollisen välissä olette vain te. Toimikaa!” Porukka meni, tehtävä täytettiin, kaikki eivät palanneet.
Kuullostan ehkä pateettiselta -menköön, en piittaa- kun totean, että 80:n vuoden takaisilla tilanteilla on jokin yhteinen seikka tämän päivän juridisiin vääntöihin?
Kesä-heinäkuussa 1944, silloinkin säädettiin lakeja
Kesäkuussa 1944 Suomen hallitus, ja eduskuntakin, joutuivat ratkaisemaan -silloinkin- myös juridisia esteitä. -Eikä asiassa aikailtu. Se Koskimaan mainitsema ”veitsen terä” oli realiteetti, jota ei voinut sulkea pois tietoisuudesta. Tehdään aikajana:
- Viimeistään 29.06. 1944: Päämajassa (PM) Mikkelissä päätetään korjata sotaväen rikoslakia,
- Everstiluutnantti Kekomäki PM:n oikeudelliselta osastolta lentää samana päivänä Helsinkiin mukanaan lakiluonnos,
- 30.06. 1944: Hallitus antaa eduskunnalle esityksen (lakiesitys 49/1944) sotakarkuruuden rangaistusten koventamisesta. Lain ensimmäinen käsittely eduskunnassa,
- 04.07. 1944, lain kolmas käsittely, ja presidentti allekirjoittaa lain. Laki astuu voimaan seuraavana päivänä.
Eduskuntakäsittelyissä kuultiin myös kriittisiä puheenvuoroja, mutta laki hyväksyttiin yksimielisesti. -Olisihan kuolemanrangaistuksen laajentamisessa karkuruus-rikoksissa toki jättänyt tilaa ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisen tarkasteluille?
Heikki Ylikangas, johon jo edellä viittasin, tarkastelee kirjassaan po. lainmuutoksen motiiveja. Hän kysyy, oliko Päämajan perusteissa mukana myös voimassaolleen Sotaväen järjestyssäännön mukaisen upseerin kurinpitovallan -myös voimaa käyttäen- karkaaminen kontrollista, kun vanhentuneet pykälät jättävät rintamakomentajat sellaisen haasteen eteen, mistä he eivät voimassaolevien pykälien mukaan selviydy.
”Juristeria on hyvä renki, mutta huono isäntä”
-Siinä se tulikin sanottua! Erityisesti RKP:ssä toivon tämän ymmärtämistä, -ja muistettavan kesäkuuta 1944.
Pekka Kemppainen
Luettavaa:
- Jukka Kemppinen 14.02. 2008: Tuomiojan pläjäys,
- Matti Koskimaa: Veitsen terällä, WSOY 1993,
- Lauri Jäntti, Sota Kannaksella ja Viipurin viimeinen päivä, WSOY 1985,
- Eero Elfvengren, Eeva Tammi (useita kirjoittajia), Viipuri 1944, miksi Viipuri menetettiin, WSOY 2007,
Rajalaki kriittisessä vaiheessa, -missä -maahanmuuttokriittiset’?
Seppo Huhta
[…] Tali-Ihantala 27.6.1944: Mitä se meille opettaa raja-asioista […]