22. kesäkuuta 1944 Suomen presidentti sai yllätysvieraan

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisia valintoja 80 vuotta sitten ymmärretään nykyisin valitettavan huonosti, vaikka tärkeimmät arkistot ovat olleet käytettävissä jo vuosikymmenien ajan, -poislukien Venäjän asiakirjat, jotka lyhyen ajan jälkeen vajosivat takaisin stalinistiseen hämärään. -Kun silloiset tilanteet ovat tietyiltä osin verrannollisia 2000-luvun valintoihin,  yleinen tietämättömyys on hyvin valitettavaa, -ja vahingollista.

22.06. 1944, vain muutaman tunnin ennakkoilmoituksen jälkeen, Saksan ulkoministeri Joachim Ribbentrop saapui yllättäen Suomeen presidentti Risto Rytin vieraaksi. Ribbentrop oli kokenut uransa huippuhetken jo syksyllä 1939, -silloinkin myös Suomea koskettaneen päätösprosessin toimijana. Sen jälkeen hänen uransa olikin ollut laskussa.

Nyt tiedämme, millaisen vieraan Suomen presidentti sai, -yllättäen ja pyytämättä: Suomeen syksyllä 1939 kohdistuneen Neuvostoliiton provosoimattoman hyökkäyksen osasyyllisen. Diplomatiassa ollaan toki diplomaattisia, ja hyötynäkökohdat ylittävät tunteilun. Myöskään Ribbentrop ei ollut unohtanut huippuhetkeään, kädenlyöntiä diktaattori Josef Vissarionovitsh Stalinin ulkoministerin Vjatseslav Molotovin kanssa, -mutta tuskinpa häneltä riitti myötätuntoa silloisen sopimuksensa kärsijöille.

Rrbbentrop ei myöskään ollut unohtanut vuoden 1939 politiikkaansa, Saksan bismarkilaisen geopoliittisen perinteen kuningasajatusta: Saksan ja Venäjän tukeutumista toisiinsa Euroopan tilanteen vakauttamiseksi molempia tyydyttävällä tavalla. Toisinaan arvellaan poliittisen tähtensä laskua apeana katselleen Ribbentropin haaveilleen paluusta parrasvaloihin, -miksei jopa Time-lehden kanteen- Saksan pelastajana tukalasta sotatilanteestaan uusimalla syksyn 1939 temppunsa.

Ribbentropin todella tiedetään ehdotelleen Hitlerille useaan kertaan erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. -Hitler oli jo niin syvällä visioissaan, ettei ulkokehälle tyrkätyn entisen diplomatian virtuoosin juttuja kuunneltu. Samaan aikaan toisaalla kehkeytyi -saman ongelman ratkaisu-vaihtoehdoksi-  ns. ’Rosenbergin-suunnitelma’: Puskurivaltioiden ketjun luomista esteeksi itäistä uhkaa vastaan. Rintamajoukoissa samaa ideaa olikin jo toteutettu muodostamalla venäläisistä, ukrainalaisista, balteista, virolaisista ja jopa kalmukeista Saksan armeijan rinnalla toimivia sotilasosastoja. NSDAP:n ”pääideologin” (pää-fraseologin) Alfred Rosenbergin nimeä kantava idea ei saanut kannatusta muutenkin hankalan ’korkeimman johdon taholta, -ja sota kulki Saksalle surullista loppua kohti.

Sotatilanteen Saksalle pahaenteinen kehitys oli siis huomattu Berliinissä, ja myös Helsingissä. Suomen varovaiset neuvottelukontaktit liittoutuneisiin, Yhdysvaltoihin, Englantiin ja Neuvostoliittoon, vuodesta 1942 alkaen, olivat jo aiheuttaneet sarjan kriisejä Saksan ja Suomen välillä. Suomelle elintärkeitä asetoimituksia oli ajoittain hidasteltu, -ja vielä tärkeämpiä elintarvike-lähetyksiä.

Ribbentropin(kin) favoriitti, Saksan-Venäjän erillisrauha, ei ollut vain spekulaatiota, vaan asiassa oli ”pientä hytinää” ilmassa. Diplomaattipiireissä kiertävillä huhuilla oli reaalimaailmassa merkitystä: Stalin käytti niiden aiheuttamaa läntistä epävarmuutta mm. anglosaksien painostamisessa hyväksymään (käytännössä) Katynin metsän joukkomurhat, -ja hylkäämään Puolan pakolaishallitus Lontoossa.

Hei, mutta olihan ”Atlantin julistus” kaikkien pienten kansojen oikeudesta elämään?! -Jos se ei koskenut puolalaisia, olisiko siitä ollut apua suomalaisille? Presidentti Ryti -jota sekä Berliinissä että Kuibyshevissä (neuvostojohto oli paennut sinne Moskovasta) pidettiin anglofiilina– olikin jo ilmaissut Washingtoniin, että ’Suomi on halukas allekirjoittamaan Atlantin julistuksen’.

Viitteet ja huhut Saksan ja Venäjän uudesta ”kättä-päälle -sopparista” olivat Helsingissä ja Mikkelissä (päämaja-kaupungissa) melkoinen stressin aihe: Mitäs sitten jos saksalais-venäläinen yhteisymmärrys saavutetaan -jälleen kerran- Suomen yli ja kustannuksella? -Ja sama ”Suomen myyjä” on täällä taas”!

Kun Lontoon ja Washingtonin välinen viestiliikenne käytti Atlantin alittavaa kaapelia, jota oli pidetty kuunteluvarmana, vaikka Saksa sai kaiken sen kautta kulkevan liikenteen reaaliajassa, Saksassa tiedettiin hyvin Rytin ja ulkoministeri Ramsayn ajatukset. Rippentrop siis saapui Helsinkiin 80 vuotta sitten sekä omaa tähteään nostamaan, että eräänlaisena kurinpalauttajana erillissodasta -Berliinin suureksi harmiksi- alati muistuttavaan Suomeen.

Mitä oli tapahtunut ennen Ribbentropin yllätysvierailua

Ilmoittamalla käyvänsä ’erillissotaa’ Suomen hallitus pyrki pysyttelemään ’kenkä oven raossa’ odotettavissa olevan liittoutuneille voitollisen sodan lopputuloksen jälkeisissä ratkaisuissa, -ja pyrki välttämään uuden ”molotov-ribbentropin” kohteeksi -sodan voittajien taholta- joutumista. Tavoite onnistui, osittain.

Aloitetaan aikajärjestyksessä:

• 03.02. 1943: Silloinen pääministeri Rangell, ulkoministeri Witting, puolustusministeri Walden, ja valtionvarainministeri Tanner tapaavat Mannerheimin aloitteesta Mikkelissä. Päätetään, että Suomi pyrkii irtautumaan sodasta, jonka todetaan kehittyvän Saksalle tappiolliseen suuntaan, (Polvinen s. 148)
• 29.04. 1943: Saksan suurlähettiläs Helsingissä, Blücher, kyselee -Ribbentropin käskystä- ulkoministeri Ransayltä, milloin Suomi tekee poliittisen sopimuksen Saksan kanssa. -Asia ei etene (Polvinen s.205),
• 03.08. 1943: Ylipäällikkö Mannerheim, presidentti Ryti, pääministeri Linkomies, ulkoministeri Ramsay,  ja puolustusministeri Walden tapaavat Myllykoskella. Keskustellaan ruotsalaisen Afrontidningenin julkaisemista Neuvostoliiton rauhanehdoista Suomelle. -NL myöhemmin kiistää lehden tiedot. Ramsay saa tehtävän tiedustella Yhdysvaltain asennetta Suomen ja NL:n mahdolliseen rauhaan.  ”Myllykosken neuvotteluissa tehtiin periaatepäätös  luopua Pohjois-Suomen puolustuksesta länsivaltojen tunkeutuessa sinne” (Polvinen s. 174). -Viittaa brittipääministerin Winston  Churchillin voimakkaasti ajamaan ’Operaatio Jupiteriin’ -maihinnousuun Norjaan, jonka Yhdysvallat kuitenkin torjui. -Suomessa asiaa toki oli kannatettu.
• 03.09. 1943: Eduskunta antaa hallitukselle yksimielisen luottamuslauseen, -ns. ’kolmosten’ metelöityä vahingollisesti rauhanmahdollisuuksista.
• 26.03. 1944: Valtioneuvos J.K. Paasikivi ja entinen ulkoministeri Carl Enckell lentävät Tukholman kautta Moskovaan, kuulemaan Neuvostoliiton jyrkät ehdot.
• 22.06. 1944: Saksan ulkoministeri laskeutuu Malmin lentokentälle Helsingissä,
• 23.06. 1944 Neuvostoliitto on yhä sisällyttänyt sanan ’antautumis-ilmoitus’ (neuvottelujen ennakko-ehtona) vastaukseensa Suomen kyselyyn rauhan-mahdollisuuksista: ”… toivomme Suomen hallitukselta saavamme presidentin ja ulkoministerin allekirjoittaman selityksen, että Suomi on valmis antautumaan ja pyytämään rauhaa …. Jos saamme Suomen hallitukselta tämänkaltaisen asiakirjan on Moskova valmis ottamaan Suomen valtuuskunnan vastaan” (Polvinen s. 265),
• 25.06. 1944: Hitlerin piiska-sähke ulkoministerilleen Suomeen: Missä viipyy soppari?!
• 26.06. 1944: Ribbentrop lähtee Suomesta, Rytin kirje taskussaan,
• 30.05. 1944:Yhdysvallat katkaisee diplomaattiset suhteet Suiomeen, -ei sodanjulistusta. Ulkoministeri Ramsay vastaa poistuvan Yhdysvaltain asiainhoitajan, Gullionin, kysymykseen, ”mitä Suomi voitti Ribbentrop-sopimuksella”: ”Time” (aikaa). (Polvinen s. 271)

”Mitä Suomi voitti Ribbentrop-sopimuksella” ”Time”

Presidentti Rytin ’korttikäsi’ oli siis hyvin kevyt juuri ennen Ribbentropin saapumista.

Saksan poliittisessa epäsuosiossa kärvistelevällä ulkoministerillä oli sen sijaan kaikki valtit:, Varmuuden vuoksi hän antoi mitä selkeimmin ymmärtää, että hänen ”tarjouksensa”, -so. vaatimus poliittisesta sopimuksesta Suomen ja Saksan välillä, minkä suomalaiset olivat onnistuneet välttämään, oli ”viimeinen tarjous Suomelle”.

”Muuten Ribbentrop korosti matkansa luonnetta Hitlerin merkittävänä poliittisena vetona. Tällaista askelta ei voitu ottaa kahdesti. Jos Suur-Saksan ulkoministeri joutuu lentämään tyhjin toimin takaisin, eli olisi pelattu loppuun.” (Polvinen, s.269)

-Ehdotuksen takana on Saksan führerin arvovalta, teki Ribbentrop tiettäväksi. Vaan yhtä asiaa Saksan ulkoministeriltä puuttui, ja sen mukana kaikki.

Suomen poliittisen johdon sisimmässä piirissä oli keskusteltu, -jo Ribbentropin paperin allekirjoitukseen valmistuttaessa- siitä miten siitä päästään myöhemmin eroon. Ratkaisu oli, ettei presidentin allekirjoitusta viedä eduskunnan ratifioitavaksi, vaikka sopimuksen läpimeno olisi ollut täysin varmaa.

Ribbe oli elänyt niin pitkään diktaattorin alaisena, ettei enää muistanut, miten demokratioissa tavataan toimia. Kun presidentti Ryti toteutti asian vielä henkilökohtaisena kirjeenä (26.06. 1944) Hitlerille, -Ribbentropin kotiinviemiseksi- niin kontrahtin henkilösitovuus vain korostui.

Suomi oli selvinnyt -jälleen kerran- taitavuudella, joustavuudella ja poliittisella osaamisella.

Pekka Kemppainen 22.06. 2024

Luettavaa:

• Tuomo Polvinen: Suomi suurvaltojen politiikassa  1941-1944, WSOY 1964,