Pyhä Olavi, kaikkien ritareiden suojeluspyhimys ja pohjoismaiden ehkäpä kunnioitetuin pyhimys, Pyhän Birgitan ohella, tulee yhä tänäänkin Suomessa, pohjoismaissa ja Virossa vastaan harva se päivä. Lontoossakin häntä muistetaan, kirjoittaa Timo Vihavainen.
(Kuvaan on käytetty: Överselön kirkon seinämaalausta sekä Olavinlinnaa.)
Pyhälle Olaville nimettyjä kirkkoja on kymmenittäin ja Suomessakin puolentoista kymmentä. Sekä Olavinlinna että Viipurin linna ovat tälle pyhimykselle omistettuja, samoin esimerkiksi Oleviste kirik Tallinnassa ja St. Olafs House -niminen olut- ja tapahtumarakennus Savonlinnassa, vain muutamia mainitakseni.
Luin tämän kirjan joskus 1960-luvulla ja halusin taas vilkaista, millainen oli tuo pohjoismainen sankari, joka taisteli kristinuskon puolesta viikinkejä vastaan -kuten Heimskringlassa mainitaan- ja sai kuolemansa jälkeen osakseen niin tavatonta kunnioitusta.
Tavoiltaan ja arvomaailmaltaan Olavi oli itsekin aito viikinki. Hänen mainitaan olleen keskikokoinen, erittäin hyväsilmäinen, hyvä ampuja ja uimari ja erinomainen keihäänheittäjä, kätevä ja osaava kaikissa käsitöissä.
Olavin kerrotaan myös olleen hyveellinen: hän oli tavoiltaan siveä, harkitseva, vähäpuheinen ja antelias mies. Kuitenkaan hän ei ollut vailla paheita: hän himoitsi omaisuutta. Olavia voi verrata Venäjän Vladimir Pyhään eli Vladimir Suureen, jonka patsas on tässä takavuosina pystytetty Moskovaan, kohti keskiaikaa kun sielläkin ollaan palaamassa.
Vladimirin synti oli irstaus, sladostrastije, eli oikeastaan makeanhimo. Hänellä oli satoja vaimoja ja jalkavaimoja, mutta siitä huolimatta hän teki syrjähyppyjä ja raiskasi neitsyitä.
Nämä kaksi niin ylistettyä ja palvottua miestä olivat siis ihmisiä hekin inhimillisine paheineen, pyhiksi heidät teki se, että he hankkivat itselleen ja alamaisilleen ikuisen autuuden ainakin mahdollisuutena taistelemalla kristinuskon puolesta.
Sitä paitsi Olavin kuoleman jälkeen tapahtui monenlaisia ihmeitä. Kuten pyhimyksille oli normaalia, hänenkään ruumiinsa ei mädäntynyt. Myös sen kynnet ja hiukset kasvoivat kuoleman jälkeen, mikä muuten onkin ihan normaalia, vaikka sitä suuresti ihmeteltiin.
Olavin pyhyyttä epäili etenkin hänen tanskalaiseksi seuraajakseen määrätyn Svenin äiti Alviva, mutta pyhyys todistettiin heittämällä Olavin hiuksia tuleen, jossa ne eivät palaneet. Alviva yritti vielä jankata vastaan, mutta hänet vaiennettiin ankarilla sanoilla.
Pyhimykseksi julistaminen kävi erikoislaatuisesti: Piispan päätöksestä, kuninkaan suostumuksesta ja kaiken kansan tahdosta kuningas Olavi julistettiin pyhimykseksi. Asia vaati kyllä arvatenkin vielä paavin siunauksen, mutta näin yksinkertaisesti se lähti alkuun. Muutama sata miestä lienee paikalla ollut ja pyhimyspuolueen aseet olivat pelottavat.
Olavin haudalla tapahtui heti monenlaisia ihmeitä: hietikosta, jolla Olavi oli maannut, puhkesi esiin kaunis lähde ja ihmiset saivat sen vedestä avun kipuihinsa:
Pyhän kuninkaan jalkoihin
kansan joukko
polvilleen painuu
mykkä ja sokea anoen saapuu
ruhtinaan turviin
ja terveenä poistuu
…
Ano Olavilta
että sinulle hän antaa
maassansa mahdin
hän on Jumalan mies
Hänen anoessaan
Jumala antaa
hyvän sadon ja rauhan
sen kaikki saamme.
Olavin elämä Snorrin kuvaamana oli täynnä verenvuodatusta ja taistelua. Kristinuskon puolesta hän toimi rankaisemalla niitä, jotka olivat varmuuden vuoksi uhranneet vielä aasa-jumalille hyvän sadon toivossa, vaikka olivatkin jo kastettuja.
Tällaisia kuningas rankaisi tappamalla ja silpomalla heitä ja ajamalla maanpakoon. Kilpailijat tämä nousukas tietenkin raivasi tieltään häikäilemättä, minkä voisi ajatella olleen syntiä. Sama koskee vaikkapa työstöretkiä Suomeen ja muuallekin. Ei ole mainintaa siitä, että asia olisi liittynyt kristinuskon edistämiseen.
Olavin maailma muistutti suuresti sitä, minkä tapaamme Frans Bengtssonin romaanissa Orm Punainen. Pidäkkeetön väkivalta oli olennainen osa kaikkea elämää ja se oli myös ainoa tapa kunnostautua ja hankkia mainetta.
Olavikaan ei aluksi hallinnut mitään, vaikka monien muiden tavoin käytti itsestään kuninkaan titteliä sukunsa vuoksi. Vasta vuodatettuaan kylliksi verta ja saatuaan heimot tunnustamaan yliherruutensa, hän saattoi nimittää itseään Norjan kuninkaaksi.
Olavin retket ulottuivat koko Itämeren piiriin ja kauemmaskin, Englantiin, Norjan rannikkoa pohjoiseen, Haalogalandiin ja myös itään.
Suomessa hän kävi ryöstämässä ja hävittämässä seutuja, mutta paluumatkalla joutui väijytykseen ja menetti paljon miehiä. Kaiken kukkuraksi suomalaiset nostattivat myrskyn haitatakseen hänen menoaan. Kuninkaan hyvä onni oli silloin, kuten monesti, tehoisampi kuin suomalaisten noituus, toteaa Snorri.
Taistelu tapahtui Herdalarissa (Inkoon Hirdal?):
Herdalarin tiellä
oli kolmas tuma taisto
siellä soti sankari
suomalaisten kanssa.
Itärannalta vyöryivät
veteen merisukset,
tyrskyreunaa seuraten
Balegaardin rannan.
Taistelun on arveltu tapahtuneen vuonna 1008.
Suomalaiset olivat siis pelottava vastustaja, joka tuotti hyökkääjälle suuria tappioita ja taistelun jälkeen vielä seurasi sen laivoja rantoja pitkin odottamassa, milloin pääsisi taas iskemään Olavin joukon kimppuun.
Mitä ajan yhteiskuntaan tulee, Snorri antaa siitä kiinnostavia tietoja. Kansan asema oli periaatteessa hyvin vahva ja myös naisen asema yhteisössä tärkeä. Kuitenkin pikkukuninkaat ja suuremmatkin, jotka olivat koonneet ympärilleen pelottavan hirdin, määräsivät käytännössä, mitä kuului ja kuka käski.
Epäilemättä kuninkaiden oli kuitenkin viisasta ottaa huomioon myös kansan tahtotila. Kristinusko oli selvästikin mahtava ase taitavan miehen käsissä ja taitava oli myös Olavi kaikessa häikäilemättömyydessään ja julmuudessaan.
Huvittavalta tuntuu ajatella, mitä woke-historia tulee saamaan aikaan tulkitessaan Olavin ja hänen aikalaistensa elämää. Siinähän ei oikeastaan mikään ole kohdallaan eli vastaa uusimpia edistyksellisyyden vaatimuksia. Mitäs sen kanssa tehtäisiin?
Ainakin Olavia on kunnioitettu nykyään järjesämällä hänen nimeään kantava pyhiinvaellusreitti: Pyhän Olavin mannerreitti (pyhanolavinmannerreitti.fi). Tämä ohella on olemasa myös Pyhän Olavin merireitti: Pyhän Olavin merireitti – Pyhiinvaellus Suomi .
Timo Vihavainen
18.04. 2024
Luettavaa:
- Snorri, Norjan kuningassaagat (Kringla Heimsins) II osa, Olavi Pyhä. Suomentanut J.A. Hollo, runot suomentanut Aale Tynni, johdannon kirjoittanut Martti Haavio. WSOY 1960, 406 s.
Pekka Kemppainen