Varmaan voi mutta Helsingin kaupunginteatterin esitys Ilmasta rahaa naurattaa ihan ”kybällä”.Se on kertomus kelahuijauksista, joita tulee julkisuuteenkin aika ajoin.
Näytelmään on koottu likimain kaikki ajateltavissa olevat kelahuijaukset ja huijausyritykset.
(Kuva-aineisto: Helsingin Kaupunginteatteri.)
Näytelmän on kirjoittanut englantilainen Michael Cooney mutta se on tuotu ”Suomalaiseen todellisuuteen” aivan verrattomasti.
Päähenkilö on yhdenlainen ”Don Quijote”, joka Pekka Strang näyttelee tuoreesti, kuin olisi karannut Teatterikorkeakoulun ensimmäiseltä vuosikurssilta ensi kertaa ihan oikean yleisön eteen. Vimma on valtava. Hänen Sancho Panzansa, Janne Katjaja, on myös mainio. -En olisi uskonut, koska minulle hänen TV-näyttelemisensä on aina tuonut kuvan näyttelijästä, jolla on jonkin asteinen ”Napoleon kompleksi”. Olin väärässä, ainakin tällä kertaa. Kataja hönkäsi uskottavasti vuokraisäntänsä vanavedessä koettaessaan pelastaa päähenkilöä lopulta läpipääsemättömästä valheiden verkosta. -”Tuulimyllyt” eli Kela voitti.
Kela on vakava asia
Nimittäin heille, jotka ovat oikeasti sen tarpeessa. Minulla on kaveri, jonka tyttöystävä aikoinaan esitti ihan dokumentein, että tämä keskituloinen mieskin voisi lopettaa työnteon ja annettaisiin Kelan elättää heidät. -Kuinkahan paljon näitäkin on. No, ystäväni luopui alkuunsa moisesta, ja luopui siitä tyttöystävästäänkin.
Ilmasta rahaa voisi olla esitys jossa isketään juuri maahanmuuttajien tekemiin kelahuijauksiin, mutta yhtään sanaa ei siihen suuntaan lausuttu, eikä tarvinnutkaan. Olemmehan uutisista lukeneet noista julkkismaahanmuuttajista, jotka ovat jääneet kelahuijauksista kiinni. Tosi asia kun on, että kyllä me suomalaiset olemme niissäkin enemmistössä.
Haastattelin kahta Kelan kokenutta työntekijää, joista toinen oli juuri jäänyt eläkkeellä, näistä kelahuijaukista ja Kelan ”positiivisesta syrjinnästä”. Molemmat kertoivat että ulkomaalaistaustaisten huijausyritykset eivät ole niinkään ongelma, mutta heille annettu ”suusanallinen valikointiviite” on. Ja niin kuin tämä toinen sanoi: ”Vaikka lainaisit minua sanasta sanaan ja kuvan kanssa niin tuo mitä kerroin on totta. Minua ei haittaa enää pätkääkään totuuden kertominen, jään nimittäin eläkkelle vajaan kahden viikon päästä. -Eivät ehdi enää antaa potkuja.”
Luova sotku saa hihkumaan ja hohottamaan
Näyttelijänä paremmin tunnettu Sari Siikander kunnostautuu kyllä ”käskijänä” eli ohjaajana. Minun ja myös mukana olleen tyttäreni mielestä homma eteni kuin luotijuna-vauhdilla. Tosin luotijuna pysähtyy asemalle. –Ilmasta rahaa -tarina ajoi betoniseinään, mikä ei aivan alkumetreillä ollut odotettavissa, vaikka vaihtoehtona kävikin mielessä.
Lavastus tuki esitystä, ei yrittänyt olla yksi esittäjistä
Minusta oli upeaa, että lavastus oli uskottava. Ei mitään tekotaiteellista, vaan olohuone oli olohuone, ei mitään muuta. Ja kun asiaankuulumattomalle kromeluurille ei oltu annettu mitään omaa roolia, mutta huonekalut paikallaan, niin se ensinnäkin antoi tekstille tilaa, ja tilaa ennen muuta näyttelemiselle myös liikkeelle ovien oivaltavan käytön maustaessa kokonaisuutta.
Oli mukava huomata, että esityksen jälkeen ihmisten purkautuessa ulos teatterista ei näkynyt yhtään murhenaamaa. Päin vastoin, näki hyväntuulisia ja iloisesti keskustelevia ihmisiä ja nauru oli herkässä.
Jos haluatte tosi hykerryttävän illan, niin menkää ihmeessä ja viettäkää sellainen Ilmasta rahaa parissa. Ette kadu.
Seppo Huhta
admin