Ramallahissa, Jordanin länsirannalla, majaileva Palestiinan (kansainvälisesti ei-niin-yleisesti-tunnustettu) valtio on saamassa uuden hallituksen, mikä hanke onnistuessaan poistaa esteitä Gazan rauhansopimukselta, ja antaa (toivottavasti) puitteet Gazan sodanjälkeiseen normalisointiin.
Hamasin poliittisen toimiston jäsen, Husam Badran, yksi Qatarin emiirikunnassa majailevasta järjestön korkeimmasta johdosta, kiistää väitteen, että Qatar on väläyttänyt mahdollisuutta karkottaa Hamas sen Dohassa sijaitsevasta tukikohdasta, jos aselepo- ja vankienvaihto-neuvottelut eivät etene.
Badran muistutti kuitenkin, että Hamas pysyy kannassaan, että pysyvä tulitauko ja gazalaisten paluu koteihinsa, ovat kiinteästi sidoksissa ratkaisuun aselevosta ja vankien vaihtamisesta Israelin kanssa. Neuvottelujen kehno eteneminen on Badranin mukaan kokonaan Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun syytä. Yllättäen saman suuntaista viestiä kuulemme tänään Yhdysvaltain presidentiltä, Joe Bideniltä.
Jos Israelia yritetään paimentaa sovinnollisemmalle kannalle Atlantin takaa, jossain muualla vedetään ohjaksista päinvastaiseen suuntaan:
Badranin mukaan Hamasin edustajat tapasivat Moskovassa muita palestiinalaisia tahoja, ja sopivat ”operaatioiden laajentamisesta Länsirannalle ja Jerusalemiin.”.
Länsirannan palestiinalaishallitus muutoksen edessä
Palestiinan presidentin Mahmoud Abbasin neuvonantaja Mahmoud Al-Habbash vaati tänään sunnuntaina Hamasia luovuttamaan vallan Gazan alueella palestiinalaishallinnolle. Hamas islamistisine liittolaisineen kaappasi Gazan v.2007 väkivaltaisesti aluetta Israelin miehitysjoukkojen vetäytymisestä lähtien aluetta hallinnoineelta palestiinalaishallinnolta, joka maailmalla tunnetaan Jordanin Länsirannan hallituksena. Palestiinalaishallinto saa tukea monilta mailta, ja YK:lta, mutta on saanut niukasti diplomaattista tunnustusta.
Mahmud Abbasin neuvonantaja korosti lausunnossaan Palestiinan hallituksen ja sen taustavoiman PLO:n (Palestinian Liberation Organization) keskeisyyttä Gazan sodan jälkeisessä olotilassa: ”PLO , eikä ”ketään muuta, ei Palestiinan areenalla eikä sen ulkopuolella…”
Al-Habbash korosti, että Hamasin on luovutettava valta Gazassa palestiinalaishallinnolle: ”Hamas ei ole hallitusyksikkö. Se on ryhmittymä kuten mikä tahansa muu ryhmittymä, ja sen on luovutettava kaikki asioiden ohjat Gazan palestiinalaishallinnolle ja (Ramallahissa istuvalle) hallitukselle.”
Neuvonantajan lausunto tukee mm. Yhdysvaltojen ajamaa aselevon ja sodan-jälkeisen kestävän rauhan tavoittelua ns. kahden valtion malliin tukeutuen.
PLO:n kantava voima, al-Fatah-liike, vahvisti Al-Arabiya/Al-Hadath Al-Youmille, että palestiinalaishallinnon on oltava yksin vastuussa palestiinalaisten tulevaisuudesta, ja korosti, että ”tulevan hallituksen tehtävänä on poistaa miehitys ja lopettaa sota Gazassa.” Fatahin edustaja on -ainakin antaa ymmärtää olevansa- toiveikas Hamasin kannan pehmentymisen suhteen:
”Seuraamme Hamasin myönteisiä kantoja kohti kansallisen konsensushallituksen muodostamista”.
Antaako Hamas periksi?
Hamasin politbyroon jäsen Husam Badran vahvisti omasta puolestaan , ettei Hamas halua hallita Gazan aluetta yksin, mutta vaatii Palestiinaan ”konsensuksen” hallitusta. Hamas on Badranin mukaan tyytyväinen kaikkien palestiinalaisten puolueiden osallistumiseen seuraavaan kansalliseen konsensushallitukseen.
”Tässä vaiheessa emme puhu ehdotetuista henkilöistä tähän hallitukseen, ja sen puheenjohtajuudesta, koska meitä huolestuttaa ensisijaisesti se, että se on kansallisen konsensuksen hallitus, ja että sillä on etukäteen sovitut tehtävät ja referenssit, jotta se voi suorittaa sille osoitetut tehtävät”, sanoi tänään Hamasin johtaja Badran.
Palestiinalais-hallitus nimitetään
On huomionarvoista, että korkean tason palestiinalaislähteen mukaan Palestiinan presidentin odotetaan määräävän Palestiinan investointirahaston hallituksen puheenjohtajan Muhammad Mustafan hallituksen johtajiksi vielä maaliskuun aikana. Helmikuun lopulla -24 Abbas erotti pääministeri Muhammad Shtayyehin ja jätti hänen hallituksensa hoitamaan työtään uuden hallituksen muodostamiseen asti.
Vaatimus Palestiinan hallituksen vaihtamisesta lienee saanut tukea Washingtonista asti. Palestiinalaishallinnon uudistamisesta on ollut puhetta, -ja kritiikkiä nepotismista ja korruptiosta.
Samaan aikaan Hamasin tärkeän tukijan -ja myös rauhantunnusteluissa aktiivisen- Qatarin ulkoministeri sukkuloi Teheranissa:
The foreign ministers of #Iran and #Qatar discussed political efforts to settle the #Gaza crisis and stop the Israeli genocidal crimes in Palestine.https://t.co/XChrkKRQnN pic.twitter.com/9ScWmspvA0
— Tasnim News Agency (@Tasnimnews_EN) March 10, 2024
Monenlaista prosessia on käynnissä Palestiinan ympärillä.
Luettavaa:
- Al-Arabiya 10.03. 2024,
- The Jerusalem Post 09.03. 2024: Hamas could be expelled from Qatar if deal not reached – WSJ report,
[…] Palestiinalais-hallitus vaatii: Hamasin on luovutettava Gaza […]