Tella Pohjanterho 46, on nukkunut huonosti jo neljänkymmenen vuoden ajan.
Kun ala-aste ikäinen Tella ei saanut nukuttua kaverinsa luona, hän jätti lapun pöydälle, ettei saanut unta ja käveli hiljaisen kylän läpi kotiinsa. Sitä ennen hän oli kyläpaikassaan irroittanut kelloista patterit, koska kellojen tikitys häiritsi häntä. Kotona hän yritti jatkaa nukkumista, vaikka siellä siskon äänet häiritsivät unen saamista.
Tella nukkui huonosti koko kouluaikansa. Lukioikäisenä hän pyöräili öisin joenrantaan ja parhaina öinä katseli silkkiuikkujen lipumista veden pinnalla. Mutta monena aamuna hän oli liian väsynyt lähteäkseen kouluun.
Väsymyksestä huolimatta Tella on kouluttautunut Sosinomiksi. Hän on työskennellyt perhetyössä ja lastensuojelun parissa. Nyt hän on sairaslomalla unettomuuden vuoksi.
Tellalla on seitsemän lasta ja hän toimii 14-vuotiaan down-lapsensa omaishoitajana. Unettomina öinä hän onkin leiponut, paistanut lapsille lettuja, valmistanut kinuskia ja paistanut banaania. Päivällä väsyneenä hän on viihdyttänyt lapsia ”kuka osaa” leikillä, jossa hän itse on saanut istua aloillaan ja levätä, kun lapset ovat kilpailleet, kuka osaa seisoa yhdellä jalalla, laskea kymmeneen tai jotain muuta vastaavaa.
Yöllä on ollut aikaa myös kirjoittaa runoja ja proosaa. Yhden lastenkirjankin Tella kirjoitti ja kuvitti, mutta kirja lepää toistaiseksi vielä pöytälaatikossa.
Joskus uni ei vaan tule
Tella saattaa nukkua 2-4 tuntia yössä, tai toisinaan hän ei nuku ollenkaan. Ei silmällistäkään koko yönä, eikä välttämättä vielä seuraavinakaan öinä. Joskus sitten uni tuleekin ja saa nukuttua ihan hyvät unet ja joskus jopa oikeinkin hyvät. Sellaisten öiden jälkeen hän tuntee itsensä sankariksi joka pystyy mihin vaan. Hän ihmettelee, että tälläistäkö muiden ihmisten elämä on. Mutta hyvin nukutut yöt ovat harvassa ja yleensä aamut ovat tuskaisia ja Tella törmäilee huonekaluihin, unohtaa mitä oli tekemässä, tavarat putoilevat käsistä ja silti tarvitsee lähteä töihin tai lapsia hoitamaan.
Iltaisin Tella on virkeimmillään. Jotkut läheisetkään ihmiset, eivät ymmärrä, ettei Tella pysty vaikuttamaan omilla valinnoillaan rytmiinsä. Uni tulee 02.00 aikoihin, ei sitä ennen. Ei millään konstilla. Ei auta vaikka makaisi pimeässä hiljaa aloillaan, ei auta unijuomat, melatoniini, eikä suurin osa tyrkytetyistä lääkkeistä, eivät rentoutumisharjoitukset, meditaatio, hengitysharjoitukset, päiväaikainen puuhakkuus ja liikunta, ei liikkumattomuus, reiki, sauna, rukous, saunominen, kirjoittaminen eikä edes tiibetiläinen huolinukke, jolle kerrotaan huolet sänkyyn mennessä. Tella tosin kertoo, ettei hän ole kova huolehtimaan asioista, Nuorempana hän tosin koki jonkin verran syyllisyyttä jaksamattomuudestaan, mutta on oppinut olemaan armollinen itseään kohtaan.
Rentoutumiskeinot eivät auta nukkumiseen, vaan päinvastoin jännityttävät lihakset ja virittävät aistit äärimmilleen. Sitä kuulee veren suhinan suonissa, jääkaapin hurinan ja puiden lehtien havinan. Silloin Tella tulee kiusallisen tietoiseksi kaikista kivuista ja säryistä.
Kaikesta vastakkaisesta ohjeistuksesta huolimatta tehokkaimmaksi keinoksi nukahtaa Tella kokee sen, kun hän räplää puhelintaan. Hän nukahtaakin usein puoli-istuvaan asentoon, puhelin syliinsä tipahtaneena. Perheen kaksi kissaa saavat tulla nukkumaan viereen, eikä se häiritse Tellaa.
Voimavaroja elämään Tella on saanut erityisesti kuorolauluharrastuksestaan. Hän on laulanut 24 vuotta kuorossa. Vuodesta 2012 kamarikuoro Scherzossa. Harjoituksia on osan vuotta noin kerran viikossa, joskus kuoroleirejä ja esiintymismatkoja ulkomaille asti mm. Prahaan, Pekingiin ja Kuresaareen. Kuoro on Tellan elämän henkireikä. Hän käy myös katsomassa livemusiikkiesityksiä, sekä nauttii taidenäyttelyistä, joita järjestetään jopa heidän omalla kylällään Sastamalassa.
Tukea Tella on saanut vertaistukiryhmistä, joissa on löytynyt sanaton ymmärrys toisen kokemasta, yhteinen kannustus, ilo toisen hyvin nukutusta yöstä ja jossa ihmisten välille on saattanut syntyä vahvakin side ja luottamus.
Terveydenhoidosta puolestaan tukea ei ole aina saanut, vaan on saanut taistella unettomuuden hoidosta, vaikka se on aiheuttanut jo monia vaivoja, kuten migreeniä, sekä sokeriarvojen ja verenpaineen kohoamista.
Ensimmäistä kertaa neljänkymmenen vuoden aikana Tella viimen sai nyt unilääkkeet lääkäriltään. Aiemmin oli tarjottu kaikkea muuta masennuslääkkeistä antipsykootteihin. Toki lääkärit ovat muistaneet tarjota aina hoidoksi melatoniinia ja puhuneet unihygieniasta. Monelle vaikeasti unihäiriöiselle molemmat sanat ovat lähestulkoot kirosanoja.
Tellan suppea unipolygrafia oli puhdas ja hänen on tarkoitus hakeutua vielä laajaan unitutkimukseen, jossa selviäisi unen rakenne ja häiriöt. Häntä kiinnostaisi kokeilla vielä myös matalataajuiseen värähtelyyn perustuvaa neurosonicia, hypnoosia ja vyöhyketerapiaa.
Siihen saakka, kunnes uni tulee Tella kirjoittaa vielä runoja
Yö on minun
rakastajani.
Ei mikään kiedo omakseen
niin väkevästi, ehdoitta.
Hengitän yötä.
Antaudun sille ilman
vastarintaa.
Annan Yön virrata minussa.
Näen sen ottavan hahmon,
muotoutuvan,
kuin tietäen
mitä silmäni haluavat katsella.
Kuinka takoo levoton
sydämeni,
kun tanssimme poskitangoa
tähtitaivaan alla
Yön kylmät huulet
kaulallani, siinä kohden,
missä sykkii
elämän virta.
Yö on minun rakastajani.
Villi ja vaativa.
Se pakottaa palvomaan
itseään,
antamaan kaiken vallan
määrätä mikä tapahtuu
ja mikä jää saapuvaksi
silloin kun on
siitä luopunut.
Sellainen hän on.
Minun Yöni.
Tella
Artikkeli Nina Kivilahti
Pekka Kemppainen 
Mikko Paunio