Tuosta hyvästä voisi lähettää Helsingin kaupungin vihreiden valtuustoryhmälle saavillisen kaktuksia. On aivan selvä, että tuo on Vihreiden vika, eikä kukaan muu moiseen olisi aloitetta tehnyt.

Hemmetin ikävää on se, että esim. Kokoomus ei ole tajunnut laittaa,-eivätkä demaritkaan– riittävästi hanttiin. Muuten käsittävätkö stadin sosiaalidemokraatit, että siinä on lähtenyt leipä monesta pienituloisen perheen pöydästä?

Muuten yksi syy siihen, että Vihreillä on -vaikka viime kunnallisvaaleissa(kin) hävisivät-, niin kohtuuttoman suuri kannatus on se, että nykyään opiskelijat saavat äänestää opiskelijapaikkakunnallaan.

Ja onhan se selvä, että Vihreät, jotka tarraavat joka ikisessä aikuisten oppilaitoksessa jokaiseen opiskelijaan -varsinkin uuteen oppilaaseen- kiinni heti ulko-ovelta, kun opiskelijaparka sisään pääsee, ja levittävät höpö-höpöjuttujaan, niin nämä maalaisnuoret uskovat. koska eivät entuudestaan ymmärrä esim. Helsingistä tuon taivaallista ja kuvittelevat, että juurikin pääkaupunkimme pysyy elinvoimaisena kun tämä ”Kadulla makaajat ry.” taustatukensa Helsingin vihreiden voimin saa äänensä myös muhoslaiselta ”irkulta”.

Muistan itse, kun menin opiskelemaan Tampereen yliopistoon, niin enhän mä tiennyt Tampereesta kuin, että se on teollisuuskaupunki ja sisällissotamme merkittävin näyttämö. -Onneksi silloin oli äänestettävä kotikunnan ehdokkaista ja asioista.

Yksin maaseudulta tulleita opiskelijoita ei tietenkään voi syyttää, vaan kyllä kaikkien hesalaisten pitää miettiä kaupunkinsa tilaa, ja sitä paitsi pääkaupunki on meidän yhteinen. Sillä on väliä kuihtuuko se joksikin vähemmistöjen ulkoilmamuseoksi, jossa kahvikuppi maksaa 15 euroa ja kahviloissa ei osata suomen kielellä palvella, vaan sönkätään jotakin etäisesti englannilta kuullostavaa kaukaisten maitten sopertelua. ja Helsinki alkaa muistuttaa päivä päivältä enemmän Mogadishua. ja väki vetelehtii sinne tänne sateenkaaririevuissaan. Vai näyttäytyykö se meille -ja myös kansainvälisille vieraillemme- dynaamisena, moni-ilmeisenä, ystävällisenä, elinvoimaisena ja elämyksiä tarjoavana pohjoisena metropolina.

Seppo Huhta

2 thoughts on “Helsingin kauppakamari: Viidennes Helsingin keskustan kaupoista on kadonnut”
  1. Artikkeli osuu naulan kantaan. Koko Suomi on suomalaisten niin idästä länteen kuin etelästä pohjoiseen.

  2. Etelän kokoomus ja vihreät on samaa tavaraa eri paketissa. Maakuntien kypäräpappikokoomus on tyystin eri asia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *