Mahdollinen Rafah-operaatio nosti esiin Yhdysvaltojen ja Israelin erimielisyydet. Toisin kuin monet haluavat luulla, Yhdysvallat eivät ole Israelin innostaja Gazassa käytävässä sodassa. -Hamasin innostajista myöhemmin.
Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin lausunto NBC:n ohjelmassa sunnuntaina (12.05.) valaisee amerikkalaisten tavoitetta Hamasin 7. lokakuuta aloittaman sodan suhteen: Yhdysvallat ei halua Israelin tunkeutuvan Rafahiin, siviiliuhrien odotettavissa olevaan suureen määrään vedoten.
Washingtonissa näytetään ajattelevan, että sodan eskaloituminen on estettävä silläkin hinnalla, että Jerusalemissa joudutaan luopumaan joistakin tavoitteista. Yhdysvallat on jo sukupolven ajan vakuuttanut tukeaan Israelille, Lähi-Idän ainoana demokraattisena valtiona, mutta tuki ei ole itsestään selvää.
Yhdysvallat on -kiivailijoiden pettymykseksi- johdonmukaisesti pyrkinyt lieventämään nykyistä kriisiä, ja myös toppuuttelemaan Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun joskus vähän kuumia aivoituksia. Netanyahun pyrkimys eliminoida pysyvät Hamasin aiheuttama uhka on hyvin ymmärrettävä, ja pitkässä tarkastelussa välttämättömyys, mutta suursodan akuutti vaara on aina ensimmäisenä.
Blinken totesi sunnuntaina ettei Israelilla ole ”uskottavaa suunnitelmaa” estää humanitaarisen kriisin kärjistyminen Rafahissa, jos israelilaiset ottavat sen kokonaan kontrolliinsa. Kaupungissa on noin 1,4 miljoonaa palestiinalaista siviiliä, joiden suojelu on siinä tapauksessa miehittäjän vastuulla.
Kauhunäkymillä Rafahista olisi myös vakava vaikutus arabimaissa, joista tärkeimmät ovat olleet -vielä toistaiseksi- ponnistelemassa aselevon puolesta, ja panttivankien vapauttamisesta sopimuksella. Pyrkiessään kärjistämään tilannetta Rafahissa, ja muualla Gazassa, Hamasin taustavoimat tähtäävät arabimaiden ja ”lännen” väliseen törmäykseen, -tai vähintään maltillisiin arabihallituksiin kohdistuvan sisäisen paineen maksimoimiseen.
Tämänkaltaisten skenaarioiden hyötyjiä voidaan paikallistaa helposti omia sotaseikkailujaan suunnitteleviin hallituksiin, tai jo sotaa jossakin käyviin toimijoihin. Hamasin valtuuskunnan tapaamisesta Moskovassa parisen vuotta sitten julkaistiin kommunikea, otsikolla ”yhteistyö lännen heikentämiseksi”.
Blinken Declines to Identify ‘Red Line’ on Israel as Biden Threatens Weapons Halt
The Biden administration has urged Israel against invading the city, fearing it would bring about unacceptable civilian casualties.https://t.co/S8GWWHaoMM
— The Epoch Times (@EpochTimes) May 13, 2024
Blinken varotti samassa ohjemassa, että sotilaallinen ratkaisu Rafahissa jättäisi suuren katkeruuden palestiinalaisyen keskuuteen, -siis tulevien jihadistien tulvan, eikä kaikkien Hamasin terroristien eliminoiminen Rafahin kortteleista ole helposti tehty.
”Israel on potentiaalisesti perimässä kapinan aseellisten Hamas-taistelijoiden jälkeenkin, tai jos se jättää jälkeensä tyhjiön, sen voi täyttää kaaos, anarkia, ja todennäköisesti tyhjiön täyttää Hamas”, Blinken sanoi TV-lähetyksessä.
Blinken muistutti, että terroristit ovat jo palanneet Israelin puolustusvoimien (IDF) jo kertaalleen Hamasin taistelijoista tyhjentämään Pohjois-Gazaan. -IDF on jo siirtänyt sinne voimiaan takaisin. Israelin suunnittelema hyökkäys Rafahiin voi Blinkenin mukaan ”aiheuttaa kauheaa vahinkoa siviileille” lopettamatta Hamasin läsnäoloa siellä.
Rafah-operaatio voi myös innostaa uusia jihadisteja kaikkialla maailmassa -ja aiheuttaa suuria ongelmia kaikille, mutta Blinken ei maininnut tätä. Jos siis Yhdysvallat on ”tarttunut keppiin” ojentaakseen Lähi-Idän pääliittolaistaan Israelia, kritiikkiin on vakavat perusteet.
”USA:n Israeliin toimittamien aseiden käyttö on saattanut rikkoa kansainvälisen oikeuden normeja”
Myös Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan on avannut aihetta: Sullivan välitti presidentti Joe Bidenin vakavan huolestumisen Israelin mahdollisesta suurhyökkäyksestä Rafahiin. Hän otti asian puheeksi sunnuntaina (12.05.) puhelussa israelilaiselle kollegalleen Tzachi Hanegbille,
Biden on jo päättänyt keskeyttää eräiden sotatarvikkeiden -pommi-erän- lähettämisen Israeliin. Yhdysvaltain ulkoministeriö on jo julkaissut raportin, jonka sananvalinnat olivat melkoisia:: ”USA:n Israeliin toimittamien aseiden käyttö on saattanut rikkoa kansainvälisen oikeuden normeja.”
The US Secretary of State, Antony Blinken, says Israel has contravened international humanitarian law given the large number of Palestinian civilian women, children and men killed. pic.twitter.com/9d1M4ieACK
— Al Jazeera English (@AJEnglish) May 13, 2024
Jos Israel ”aloittaa tämän suuren sotilasoperaation Rafahiin, on olemassa tiettyjä (sorilaallisia)järjestelmiä, joita emme aio tukea ja toimittaa kyseiseen operaatioon”, Blinken sanoi sunnuntaina NBC:llä.
Luettavaa:
- Al-Arabiya 12/13.05. 2024,
- The Jerusalem Post 12.05. 2024,
Neljän arabimaan ulkoministerit Riadissa torstaina: Aselepo Gazaan, ja ’kahden valtion malli’