Vihervasemmisto ja kaikki muslimimaat ja -järjestöt tulkitsevat Geneven pakolaissopimusta niin, että on ”ihmisoikeus” tulla Eurooppaan lopuksi ikää, vaikka elämään sosiaalituen varassa. Kyseistä sopimusta pitää muuttaa perusteellisesti. Se tehtiin yli 70 vuotta sitten sen aikaisiin II-maailmansodan oloihin, ja nimenomaan juutalaisia silmällä pitäen. Nyttemmin siitä on väännetty muslimien ”kultapolku” Eurooppaan ja vihervasemmiston uusäänestäjien hankintakanava.
(Kuvaan on käytetty arkistokuvaa vuodelta 1945 ja 2015, eri lähteistä.)
Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan joutoväen muuttoa ikuiseen täysihoitoon, ja vihervasemmiston äänestäjäreservin loputonta kasvattamista
Tästähän on kysymys muuttoliikkeessä: Äärimmäisen suuri joukko tulijoista -noin 80 %:a- on 20-40 vuotiaita perheettömiä miehiä, jotka ovat pääsääntöisesti luku-,kirjoitus-,kieli-,ammatti- ja valitettavan usein tapataidottomia. Joukossa on myös sotilaskarkureita, raakoja rikoksia tehneitä ja varkaita. He jatkavat elämäntapaansa täällä Suomessa.
Osa on myös siis Venäjältä syksyn aikana tulleita, joilla ei ole mitään millään tavoin edes keksittävää turvapaikan tarvetta, koska ovat asuneet Venäjällä jopa kymmenen vuotta ennen kuin lyötiin polkupyörä kouraan. No, heistä yksikään ei -ainakaan toistaiseksi- ole saanut turvapaikkaa, eikä todennäköisesti tule saamaankaan, koska sille ei ole mitään perustetta. Kuten ei ole 95 prosentilla noista tänne ”asylymilla” luistelleista.
Äänestäjiä vihervasemmistolle, tai sitten ei
Vihervasemmisto kuvittelee, että lupaamalla tulijoille kaiken mahdollisen hyvän, -vaikka he nyt eivät ole vallassa, he saavat lisää äänestäjiä kymmenin- tai jopa sadoin tuhansin. Mutta esimerkiksi, kun Saksassa jouduttiin osin uusimaan liittopäivävaalit, niin kuinkas kävikään: CDU sai tehdyn tutkimuksen mukaan eniten maahanmuuttajien äänistä, eli noin 30 prosenttia, SPD 22 prosenttia ja Vihreät (Die Grünen) 18 prosenttia. Vihreät olivat odottaneet saavansa ainakin 50 prosenttia.
Mikä meni pieleen? Se meni pieleen, että tulijat siis ovat nuorehkoja miehiä jotka ovat kasvaneet esim. homovihaan, naisten pitämiseen toisen luokan kansalaisina, auktoriteettien kunnioittamiseen ja uskonnon ensisijaisuuteen kaikessa siinä mitä elämäksi kutsutaan. Ainoa mikä yhdistää on rahanjako, ja että vastaanottava maa jakaa tulijoille rahaa.
Suomen on oltava rohkea
Mikä tarkoittaa sitä, että meidän on nostettava kansainvälisillä foorumeilla, kuten YK:ssa, EU:ssa ja esimerkiksi Geneven ihmisoikeusneuvostossa keskusteluun Geneven auttamatta vanhentuneen sopimuksen muuttaminen. On kuitenkin odotettava, että käydään ensin muutaman kuukauden päästä koittavat Europarlamentin vaalit, jotta Euroopan poliittinen todellisuus ajantasaistuu, eli vihervasemmiston valta kapenee. On myös -näillä gallup-luvuilla- oletettavaa, että Yhdysvaltain presidentti vaihtuu ja maahanmuuton kiristäminen saa myös USA:ta kannatusta.
”Afrikan on viimeinkin aika ottaa vastuu itsestään”
Tähän asiaan tietenkin kytkeytyy ainakin pari muuta merkittävää seikkaa: Lähi-idän ja Afrikan maiden on kertakaikkiaan otettava itsestään nykyistä olennaisesti suurempi vastuu, kuten Guinean presidentti Mamamdy Doumbouya totesi Ranskan presidentille Emmanuel Macronille viime mainitun valtiovierailulla ranskankieliseen Guineaan. Kun Macron tarjoili lisää kehitysapua, Doumbouya vastasi tiedotustilaisuudessa Macronille, että Afrikan on viimeinkin aika ottaa vastuu itsestään ja Afrikan valtioiden -myös Guinean- on lopetettava länsimaisen kehitysavun varaan nojaaminen. Afrikalla on kyllä valtavat resurssit. Menestys on kiinni vain tahdosta, totesi Guinean presidentti.
Ja totta kyllä Afrikalla on myös materiaalisia resursseja suuressa määrin: esimerkiksi maailman viljelypinta-alasta 52 %:a on Afrikassa, maailman timanttivarannoista 50 %:a on Afrikassa, maailman kultavarannoista jota kuinkin saman verran. Ja myös Saharan autiomaa voitaisiin reunoiltaan aurinkopaneloida ympärysvaltojen yhteistyönä, ja ehkäpä moni muukin maailman maa voisi olla rahoittamassa, ja sitten ostamassa sieltä sähköä. Kokonaan tai edes suurimmalta osin se on nykytiedon valossa mahdotonta, koska se asiantuntijoiden mukaan Saharan kattava panelointi sekoittaisi maailman ilmaston).
Hinduille riittää Saudeissa hommia, mutta somalia ei ”asylum” auta
Oma lukunsa sinänsä ovat rikkaat öljymaat, jotka eivät suurin surmin halua ottaa muslimiveljiään turvapaikanhakijoina vastaan. Perustelut esimerkiksi kaikkein rikkaimmalla, eli Saudi-Arabialla, ovat hyvin yksinkertaiset ja lyhyet: ”Heistä ei ole mitään hyötyä ja he aiheuttavat vain ongelmia.”
Niinpä YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenmaa, jolla olisi kapasiteettia majoittaa ainakin kolme miljoonaa tulijaa, antaa töitä mieluummin vaikka intialaisille kuin muslimeille muista maista. Punavihreät jotka kovin kärkkäästi tuomitsevat milloin minkäkin maan/maiden politiikan ovat kuitenkin hiljaa tästä. Miksi? -En tiedä, mutta arvelen sen johtuvan siitä, että nuo puolueet eivät periaatteessa arvostele muslimeita, eivätkä muslimimaita, oli kysymys mistä tai keistä tahansa.
Maailma on heräämässä
Poliittiset tuulet -suorastaan valtavirrat- ovat kääntymässä siihen suuntaan, että jokaisen maan, ryhmän, yksilönkin on otettava itsestään vastuuta. Mutta toisaalta täytyy ihmisyyden nimissä olla niin, että jos joku/jotkut eivät kerta kaikkiaan juuri nyt pärjää, niin sitä/heitä autetaan, ja auttamiseen liittyy yhdessä autettavien kanssa rakennettava polku niin, ettei kukaan jää ikiajoiksi riippuvaiseksi auttajastaan/auttajistaan.
Muuten Suomesta löytyy byrokraattiseltakin kuullostava järjestelmä, jota voi soveltuvin osin hyödyntää kansainvälisissäkin yhteyksissä. Eli, kun meillä kunta joutuu taloudellisiin vaikeuksiin, niin siitä tulee ”kriisikunta”. Sen jälkeen valtiovarainministeriö ottaa kunnan ”huostaansa”. Kunnalta ei siis voi riistää itsenäisyyttä, sen takaa perustuslaki. Eli, jos kunta liittyy toiseen, niin se päätös on kunnan tehtävä itse. Ministeriö yhdessä kunnan kanssa etsii ulospääsyn ja –a vot- ne jotka ovat ”myllyn” läpikäyneet, eivät ole siihen toista kertaa -ainakaan vielä- joutuneet.
Toinen suomalainen yksilön kannalta koko maailmalle sopiva malli on toimeentulotuki, joka pelastaa yksilön jos/kun hän on uppoamassa.
Vastuunottaminen myös itsestään on onnellisemman tulevaisuuden- ihan maailmanlaajuisesti tae- niin valtioille, kunnille kuin yksilöillekin.
Seppo Huhta
[…] Geneven sopimus on aikansa elänyt […]