Islamistiterroristit hyökkäsivät v.2008 Mumbaihin Intiassa, -kohdistaen mm. juutalaisten kulttuurikeskukseen. Joukkomurhan epäilty suunnittelija on yhä vapaalla jalalla, Pakistanissa. Tänään Intia esitti naapurimaalleen luovutuspyynnön.
Intia lähetti tänään Pakistanin hallitukselle luovutuspyynnön, koskien Mumbain 2008 terrori-iskujen suunnittelijaksi epäiltyä, terroristijärjestö Lashkar-e-Taiban (LeT) perustajaa Hafiz Saeedia, kertoi Intian ulkoministeriön MEA:n tiedottaja Arindam Bagchi lehdistötilaisuudessa perjantaina. Saeed on etsintäkuulutettu Intiassa ja myös YK:n kieltämä terroristi. Vuodesta 2019 alkaen Saeed on ollut vankilassa Pakistanissa.
Pakistanilainen tuomioistuin on tuominnut Hafiz Saeedin 33 vuodeksi vankeuteen huhtikuussa 2022, kahdessa eri tapauksessa terrorismin rahoituksesta. Pakistanin viranomaiset eivät ole koskaan syyttäneet Saeedia hänen osallisuudestaan 26.11. 2008 Mumbain terrori-iskuihin. joissa kuoli 166 ihmistä ja loukkaantui satoja muita. Isku oli uuden tyyppinen, ja poikkeuksellisen julmasti toteutettu. Terroristit kaappasivat haltuunsa rakennuksia, -mm. hotelli Taj Mahalin ja Mumbain juutalaisen kulttuurikeskuksen.
Intia turvallisuusjoukkojen piirittäessä rakennuksia, -luullen tilannetta panttivanki-tapaukseksi, jossa terroristit pyrkivät kiristämään ja neuvottelemaan, itsemurha-tehtäväänsä toteuttavat islamistit käyttivät aikalisänsä vankiensa kiduttamiseen ja tappamiseen, ilman pyrkimystä selvitä hengissä. Samalla tavalla islamistit iskivät v.2015 Pariisissa mm. Bataclan-rockklubiin, -ja ranskalaiset viranomaiset toistivat intialaisten erehdyksen. Saeed tämän kaiken ideoijana on siis varsin erikoinen heppu.
Hafiz Saeed! pic.twitter.com/F21PAsB5Bg
— RVCJ Media (@RVCJ_FB) December 29, 2023
Terroristi poliittisena taustahahmona pakistanilaiselle puolueelle
Saedin tukema Pakistan Markazi Muslim League (PMML) on asettanut ehdokkaita jokaiseen kansalliskokouksen vaalipiiriin Pakistanin parlamenttivaaleissa helmikuussa 2024. Ehdokkaiden joukossa on Saeedin poika Talha Saeed, joka on ehdokkaana Lahoren parlamentaarisesta vaalipiiristä. PMML luotiin sen jälkeen, kun Pakistanin hallitus kielsi Milli Muslim Leaguen.
Luettavaa:
- NDTV 29.12. 2023,
- Indian Express 29.12. 2023,
- Hindustan Times 29.12. 2023,
- WioNews 29.12. 2023,
- Daily Sun 25.06. 2022,
[…] Intia vaatii Pakistania luovuttamaan v.2008 verilöylyn epäillyn suunnittelijan […]