Betlehem ei vietä joulua tänä vuonna, ja myöskin Syyrian kristilliset kirkkokunnat ovat ilmoittaneet rajoittavansa näkyvää joulunviettoa, ”solidaarisuudesta palestiinalaisia kohtaan”. 

Ns. islamilaisen kalifaatin (2014-2019) kukistamisen jälkeen Syyria on ollut uskonnollisesti suvaitsevimpia arabimaita, jossa joulunvietto on ollut turvallista ja julkisen hallinnon tukemaa sekä Damaskoksen hallituksen -presidentti Bashar al-Assadin- alueilla, että Koillis-Syyrian (kurdi-)itsehallinnon –Autonomous Adminstration of North and East Syria (AANES) alueella.

Huolimatta Assadin eräistä piirteistä, hän alaviitti-vähemmistön muslimina ja Baath-sosialistina on tukenut uskonnollisten ryhmien toimintavapauksia. Kurdi-vähemmistön dominoima Koillis-Syyria on myös Syyrian lukuisien kristillisten kirkkojen ja jezidi-uskonnon aluetta. Hallituksen ja AANES:n v.2019 jälkeen kontrolloimassa osassa Syyriaa joulunvietto on ollut mahdollista ja suojeltua, -toisin kuin Turkin miehittämillä alueilla, ja islamistien –al-Qaedan l. Hayat Tahrir al-Sham:n- hallitsemilla Syyrian alueilla, ns. Idlibin taskussa, vallitsee yhä sunni-islamistinen mielivalta, ja mm. kristityt ovat vaikeassa asemassa, eivätkä voi herättää huomiota ilman riskejä.

Tänään kuulemme, että Syyrian kirkot pitäytyvät julkisista ja näkyvistä joulutilaisuuksista: ”Palestiinassa, Jeesuksen Kristuksen syntymäpaikassa, ihmiset kärsivät”, Aleppon syyrialaiskatolinen arkkipiispa Mor Dionysius Antoine Shahda kertoi uutistoimistolle. ”Syyriassa peruutimme kaikki viralliset juhlat ja vastaanotot kirkoissamme solidaarisuuden vuoksi Israelin joukkojen Gazan pommituksen uhreille.”

Piispa Shahdan Syyrian-katolisen kirkon, kreikkalaisortodoksisen, syyrialaisortodoksisen ja melkiteiskreikkalaisen katolisen patriarkaatin – johtajat ilmoittivat peruuttavansa joulujuhlat ja rajoittavansa juhlat uskonnollisiin seremonioihin. Piispojen yhteisessä lausunnossa vetoavat Gazan tilanteeseen, ja suosittavat joulu-seremonioiden rajoittamista rukouksiin.

https://twitter.com/iraqschristians/status/1738182658948055441

Joulunvietto alkoi Khababissa Syyriassa perjantaina (22.12.). Kirjoittaja jostain syystä toistaa väärän käsityksen islamistisen terrorismin taustasta.  Kaldealaisen patriarkaatin sunnuntaina (17.12.) antaman lausunnon mukaan kaikki toiminta klubeissa ja kirkoissa joulun ja uudenvuodenaattona perutaan, kertoi Kurdistan24:

Islamistisen Iranin kristityt viettävät kuitenkin normaalin joulun, ja Irakin Kurdistanin pääkaupunki Erbil juhlii normaalisti.

Luettavaa:

  • Syrian Arab News Agency (SANA), valtiollinen uutistoimisto,
  • New Arab 24.12. 2023: Syrians cancel Christmas festivities in solidarity with war-battered Gaza,
  • The Jerusalem Post 24.12. 2023: Perutaanko joulu Hamasin hyökkäyksen jälkeen Betlehemissä ja Syyriassa? – analyysi,
  • Kurdistan24 17.12. 2023,
  • Rudaw 13.12. 2023: Erbil gets merry with Christmas festival,
  • Rudaw 24.12. 2023,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *